23.4.2025 11:11 Yhdysvaltalainen Jalen Jackson jatkaa uraansa Uudenkaupungin Korihaissa. Laituri on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Seurahistoriassa muun muassa viidenneksi eniten syöttöjä Korisliigassa antanut Jackson aloittaa syksyllä jo viidennen kautensa Uudessakaupungissa.
Kuva: Korihait
– Tuntuu hyvältä jatkaa pelaamista sellaisessa ympäristössä, jossa tunnen itseni mukavaksi. Uudessakaupungissa olo on minulle mukavaa ja kotipelien tunnelma puhuu puolestaan, Jackson kertoo.
Seurahistorian ulkomaalaisvahvistuksista ainoastaan vuosina 1979–85 ihastuttanut Raymond White on pelannut enemmän kausia Uudessakaupungissa kuin Jackson. Ensimmäisen kerran syksyllä 2021 Korihaihin liittynyt Jackson myöntää, ettei silloin osannut ajatella viettävänsä seurassa vielä monta kautta.
Kausina 2021–23 Korihait sijoittui Korisliigassa Jacksonin kanssa 11:nneksi, mutta edellisten kahden kauden aikana haiparvi on sijoittunut sarjassa kuuden parhaan joukkoon. Samalla joukkueen uskottavuus on kasvanut merkittävästi.
– Koen olevani mukana Korihaiden seurahistorian yhdessä käännekohdassa, sillä olemme viime kausina onnistuneet palauttamaan seuran takaisin voittojen tielle. Haluan jatkaa tätä työtä ensi kaudella, Jackson päättää.
Viime kausi kului Jacksonilla lopulta kolmessa eri osoitteessa. Harjoituskauden hän pelasi Unkarissa, kunnes Kouvolan Kouvot palkkasi kokeneen laiturin riveihinsä. Marraskuussa Jackson siirtyi Kouvoista lopulta takaisin Korihaihin.
Osoitteenmuutokset vaikuttivat siihen, ettei Jackson ollut täysin tyytyväinen omaan pelaamiseensa kauden aikana. Joukkueen osalta Jackson oli kauteen tyytyväinen, vaikka vastoinkäymisiä tapahtui paljon.
– Toki lopputulos olisi voinut olla toinenkin. Meillä oli jonkin verran loukkaantumisia ja minäkin liityin kesken kauden joukkueeseen, joten se ei tietenkään ollut ihannetilanne. Vastoinkäymisistä huolimatta kausi oli silti positiivinen, Jackson pohtii.
Korihaissa Jackson pelasi kauden 37 pelaamastaan ottelusta 27. Niissä lukemiksi syntyi keskimäärin 12,4 pistettä, 5,6 levypalloa ja 3,9 syöttöä. Riistokeskiarvo oli tasan 2,0 ja plus-miinuskeskiarvo myös +2.
– Viime kauden jälkeen tuntuu, että voin parantaa paljon pelaamistani ja koen olevani vielä urani ”primessä”. Minulla on paljon annettavaa, 31-vuotias Jackson vakuuttaa.
Se mitä Jackson haluaa joukkueen kanssa saavuttaa, on pelaajalle itselleen hyvin selvää.
– Mitali. Etenkin viime kaudet ovat osoittaneet, että meiltä löytyy potentiaalia taistella mitalisijoista. Ensi kaudella on meidän vuoro, Jackson julistaa.
Jackson viettää kesän perheensä kanssa Yhdysvalloissa, kunnes saapuu loppukesällä takaisin Uuteenkaupunkiin.
– Terveiset meidän faneille! Jatkakaa samaan malliin ensi kaudella ja tuokaa samanlaista ryminää ja tunnelmaa peleihin jatkossakin, Jackson viestittää Korihaiden kannattajille.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.