21.1.2023 21:16 Tapiolan Honka on tehnyt loppukauden sopimuksen ex-pyrintöläisen Emanual Shepherdin kanssa.
Tapiolan Honka kertoo tiedotteessaan tehneensä loppukauden 2022–23 kattavan sopimuksen viime kaudella Tampereen Pyrinnössä pelanneen 203-senttisen Emanual Shepherdin kanssa. 27-vuotias kanadalainen pelasi Pyrinnön riveissä Korisliigaa 11,8 pisteen, 6,8 levypallon ja kolmen syötön ottelukeskiarvolla. Syksyn Shepherd pelasi Qatarissa.
– Siirtotakarajan lähestyessä ja jatkosarjan alkaessa päätimme ottaa varman päälle ja hankkia yhden lisäpelaajan kauden tavoitteen varmistamiseksi. Kauden alussa tavoitteenamme oli mahdollisuuksien antaminen nuorille pelaajille sekä Korisliiga-paikan vakiinnuttaminen tuleville kausille. Nuoret miehet ovat esiintyneet hienosti ja esimerkiksi Valtteri Mervola sekä joukkueen kapteeni Aamos Laavainen ovat nousseet merkittäviin rooleihin joukkueessa. Viime aikojen loistavien esitysten myötä olemme lähellä myös toista isoa tavoitetta, sarjapaikan säilyttämistä. Jatkosarjan tiukka pelitahti on kuitenkin kuluttavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin ja halusimme varautua tähän nyt kun se vielä sääntöjen puitteissa on mahdollista, Hongan päävalmentaja Aapo Heinonen kertoo samassa tiedotteessa.
Miesten Korisliigan puolivälierissä voittivat tänään Kouvot, Kataja Basket ja Kauhajoki.
Vilpas pääsi mukaan peliin heikosta alusta huolimatta, mutta otteluisäntä Korihait repi voiton yhden korin erolla.
Kauhajoki nappasi täpärän voiton puolivälieräavauksesta Tampereen Pyrintöä vastaan.
Neljästä puolivälieräsarjasta korkattiin tänään kolme. Illan kohokohdaksi nousi 17-vuotiaan Samu Adlerin ratkaisukyky.
Korisliigan puolivälierät 2025 käynnistyvät lauantaina 22. maaliskuuta. Nyt esittelyssä Helsinki Seagulls (sija 1) ja Kouvot (8) sekä Salon Vilpas (4) ja Korihait (5).
Korisliigan puolivälierät 2025 käynnistyvät viikonloppuna. Lauantaina 22. maaliskuuta kohtaavat Kataja Basket (sija 3) ja Bisons Loimaa (6), ja sunnuntaina 23. maaliskuuta sarjansa avaavat Kauhajoki (2) ja Tampereen Pyrintö (7).
Korisliigakausi huipentuu tulevana lauantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Pudotuspelikierroksilla on mukana yhteensä 17 erotuomaria.
Pantterijahti käynnistyy tulevana lauantaina kolmella ottelulla. Vilppaan ja Korihaiden välinen puolivälieräavaus on vapaasti katsottavissa Jimiltä lauantaina 22.3. klo 19.00.
Korisliigan runkosarjan korikuningas oli Kataja Basketin KeShawn Curry, joka tilastoi 23,9 pistettä ottelua kohden. Seagullsin Lassi Nikkarisen nimi puolestaan komeilee kauden päätteeksi syöttötilaston kärjessä.
Miesten Korisliigan viimeinen jatkosarjakierros on pelattu ja puolivälieräparit vihdoin selvillä. Viimeisen playoff-paikan vei Kouvot. Pudotuspelit alkavat lauantaina 22. maaliskuuta.