Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin

21.6.2016 Vuosi 2017 tulee olemaan Suomen ja koripalloilun ainutlaatuinen juhlavuosi. Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta ja samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun edellisen kerran on Suomessa pelattu miesten EM-kisatasolla, Helsingissä. Koripallomuseo haluaa omalta osaltaan olla mukana juhlistamassa arvovuotta ja samalla olla vankistamassa suomalaista lajikulttuuria ja sen juuria.

Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin, Malmille, elokuussa 2016. Näyttely tulee esittelemään koripallon pääkaupunkiseudun historian ja ilmiöiden lisäksi myös lajia valtakunnallisesti. Tilassa voidaan myös järjestää pienimuotoisia (noin 30 hengen) tapahtumia. Lisäksi tilaan on tarkoitus kehittää erityisesti lapsia ja nuoria huomioiden vuorovaikutuksellisia aktiviteetteja. Tallennetun liikkuvan kuvan hyödyntämiseksi ja esittämiseksi tullaan tekemään hartiavoimin töitä.

Näyttelyn neljä suunniteltua pääteemaa ovat:

1. Pääkaupunkiseudun seurat ja niiden legendat tarinoineen (koripallokausittain vaihtuvat kolme seuraa; ensimmäisinä vuorossa HNMKY, Honka ja MaSu).
2. Suomalaisen koripallon Hall of Fame.
3. Maajoukkueiden historia.
4. Fanitoiminnan historia (pääpaino 2000-luvun Susijengifani-ilmiössä).

- Nyt etsitään yhteistyötahoja, joiden avulla näyttelyyn saataisiin vitriineitä ja näyttelytekniikkaa toteutetuksi. Keskeistä olisi myös löytää koripallomyönteinen graafinen suunnittelija ja painatusten toteuttajataho. Museo ei yllättäen kylve rahassa, joten jokainen hitusenkin talkoomielessä tehty teko auttaa lajikulttuurin tallennus- ja esitystyössämme suuresti, kertoo Koripallomuseon johtaja Jari Toivonen.

- Näyttelytoiminnan suunnittelun ja toteutuksen tueksi on Koripallomuseoyhdistyksen hallitus päättänyt luoda työryhmän, jonka kontaktihenkilö hallituksen puolelta on Eero Saarinen. Saa vinkata ja jakaa tietoa! Kaikki apu otetaan avosylin vastaan, päättää Toivonen.

Lisätietoja

Jari Toivonen
Koripallomuseon johtaja
040 5708078
jari.toivonen@kotka.fi

 
11.6.2019 10:09 Koripalloliitto tiedottaa

Juhlaturnauksen yhteydessä Arvokas iltapäivä -seminaari 17.8.

Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen Koripallomuseon kanssa Arvokas iltapäivä -seminaarin lauantaina 17.8. Tapahtuman tuotto menee Koripallomuseon työhön sekä We deliver -rahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta.

18.1.2019 09:32 Koripalloliitto tiedottaa

Lea Hakala nimettiin suomalaisen urheilun Hall of Fameen

Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilija Lea Hakala nimettiin torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.

3.1.2019 13:58 Koripalloliitto tiedottaa

Juhlavuoden ”Throwback Thursday” tuo someen suomikoriksen huippuhetkiä

Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi tahdomme muistella yhdessä ystäviemme kanssa suomikoriksen historian huippuhetkiä vuosien varrelta.

Koripallon alumnitoiminnan käynnistävä kiertue Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Suomalaiselle koripallolle alumniverkoston osaaminen ja asiantuntemus ovat tärkeitä resursseja, joka voi hyödyttää niin lajin kokonaisvaltaista kehittymistä kuin esim. pelaajien ammattimaisten harjoitusmahdollisuuksien paranemista ja työelämävalmennuksen saamista peliuran ohessa. Alumnitoiminta mahdollistaa myös alumnien tehokkaamman verkottumisen keskenään. Alumnitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun antaa lajille takaisin omaa panostaan.

Koripallomuseon näyttely Malmilla joudutaan sulkemaan

Finnish Basketball Hall of Fame avasi elokuussa 2016 näyttelyn Malmilla yhteistyökumppanin, Korispisteen, tarjoamiin tiloihin. Nyt yhteistyötaho tarvitsee museon käyttämän tilan omaan liiketoimintaan, joten näyttely suljetaan viimeistään kesäkuussa 2018.

Finnish Basketball Hall of Fame sai merkittävän tukijan Amerin Kulttuurisäätiöstä

Amerin Kulttuurisäätiö on myöntänyt Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseolle 10000 €:n vuotuisen tuen neljäksi vuodeksi (2018-2021). Tarkoituksena tuen avulla on luoda toiminnasta yhä yhteisöllisempää ja osallistavampaa digitaalisuuden, alumniuden sekä Kohtaamisia-tapahtumien jatkon myötä.

Talouden, teknologian ja urheilun ilmiöitä -seminaari Salossa 27.3.

Finnish Basketball Hall of Fame ja Salon Vilpas järjestävät ilmiöitä eri näkökulmista käsittelevän seminaarin Salo IOT Campuksella 27.3. klo 12.15-16.15. Seminaarin avulla verkotetaan ihmisiä yhteen ja tuetaan goodwill-hengessä molempia toimijoita.

Koripallomuseon Kohtaamisia-hankkeen jatkorahoitus varmistui

Koripallomuseon (viralliselta nimeltä Finnish Basketball Hall of Fame) Kohtaamisia-hanke sai noin 30000 euron jatkorahoituksen. Hankkeen toisessa osassa kierretään vielä käymättömiä koripallopaikkakuntia, kerätään kuvia/esineistöä kokoelmaan ja ennen kaikkea koostetaan hankkeen tuloksista ja kokemuksista raportti koripallon, sekä muidenkin lajien, hyödyksi.

Digitaalisen Koripallomuseon avoin ideariihi 28.11. Helsingissä

Koripallomuseo pyrkii ajattelemaan museomaailmaa uudella tavalla, seinättömästikin. Työryhmä on pohtinut millainen digitaalinen Koripallomuseo voisi olla. Miten museo voisi olla entistä vaikuttavampi ja tavoittavampi, tukien upeasti kehittynyttä lajikulttuuriakin. Vielä ollaan starttivaiheessa…

Koripallomuseossa syntymäpäivät 22.9. – uutuutena esillä ToPo ja HKT

Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseo avasi uuden näyttelyn Malmilla, Helsingissä, elokuussa 2016. Näyttelysisältöä uudistetaan hiukan ja juhlitaan 1-vuotissyntymäpäiväjuhlaa perjantaina 22.9. koko päivän.

Suomen Koripallomuseo on nyt Finnish Basketball Hall of Fame – Koripallomuseo

Koripallomuseolla on nyt uusi nimi ja uusi logo. Uusi nimi on Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseo. Koripallomuseon nimen muutos ja uusi visuaalinen linjaus ovat osa museon roolin selkeyttämistä ja ajanmukaistamista.

Koripallomuseon valtakunnallinen kiertonäyttely käynnistyy

Koripallomuseon valtakunnallinen kiertonäyttely on osa Suomen Itsenäisyyden juhlavuotta. Näyttely kiertää vuoden 2017 aikana korisliigapaikkakunnilla, turnauksissa ja tapahtumissa sisältäen kolme eri elementtiä (älyharjoitukset, Kohtaamisia-hanke ja näyttely), joista 1-3 toteutetaan kohteesta riippuen.

Pyörätuolikoripallon näytösottelu Seagulls–Korihait-ottelun puoliajalla 15.2.

Helsingissä, Töölön kisahallissa keskiviikkona 15. helmikuuta pelattavan Korisliigan Seagulls–Korihait -ottelun puoliajalla pelataan pyörätuolikoripallon näytösottelu. Pyörätuolikoripalloilijoiden mukana ottelussa nähdään tukku tunnettuja koripallopersoonia.

Korismuseossa Malmilla opastuksia sekä keskustelutuokioita suomeksi ja englanniksi

Koripallomuseossa aloitti ma 30.1. työharjoittelun suomea ja englantia äidinkielenään puhuva Maud Agyei. Hän opiskelee matkailualaa ja pelaa myös koripalloa HNMKY:ssä. Maud vetää ilmaisia yleisöopastuksia sekä englannin kielen keskustelutuokioita koriksesta. Tule kertaamaan vaikkapa kielitaitoasi rennossa ilmapiirissä!

Lajikulttuuria seuroissa vahvistava Kohtaamisia-hanke etenee

Suomen Koripallomuseon Kohtaamisia-hanke on vieraillut HNMKY:n sekä Turun NMKY:n ja Turun Riennon vieraana luoden vuorovaikutusta aiempien vuosikymmenten seuratoimijoiden ja nykyisten C-junioreiden välille.

10.10.2016 Pohjoinen alue

Kohtaamisia-hanke vahventamaan lajikulttuuria

Tällä viikolla alkaa Koripallomuseon huipputärkeä "Kohtaamisia"-hanke, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella vahvennetaan pahimmassa drop out-iässä olevien lasten/nuorten laji-/seuratietoutta ja -juuria.

5.9.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esine-, valokuva- ja liikkuvakuvakeruun

Suomen Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esinekeruun Opetus- ja kulttuuriministeriön hanketuella tarkoituksena tallentaa kokoelmiin suomalaista koripallokulttuuriperintöä tulevia sukupolviakin ajatellen. Koripallon alkuvuosikymmenten ja erityisesti menestysvuosikymmenen 1960-luvun esineluovuttajat ja muistotiedon omaavat alkavat kadota. Samalla katoaa merkittävä määrä esineistöä ja esineistöön/valokuviin liittyvää metadataa. Tämän kulttuuriperinnön tallentaminen on nyt ajankohtaista ja tärkeää.

18.8.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseo avautuu Helsinkiin ti 23.8.

Suomen Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin, Malmille, tiistaina 23.8. kello 10.00. Näyttelyssä esitellään suomalaisen koripalloilun Hall of Fame, maajoukkueiden historiaa, fanikulttuuria ja kolme vuosittain vaihtuvaa pääkaupunkilaisseuraa. Ensimmäisenä kautena kolme seuraa ovat: HNMKY, Honka ja MaSu.

1.7.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseolle merkittävä lajikulttuuria vahvistava hanketuki OKM:lta

Suomen Koripallomuseo on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöstä tuen hakemalleen hankkeelle, jonka avulla on tarkoitus mm. pyrkiä vaikuttamaan drop out-ilmiön vähentymiseen seuroissa. Hankkeen on tarkoitus kestää 2016-2017.

Koripallomuseolle rahoitus mobiilipelihankkeelle ja näyttelytoiminnan käynnistys

Koripallomuseo hakee vuodelta 2016 vahvaa esilletuloa. Kotkaan avataan alkuvuodesta näyttely ja Helsinkiin selvitellään mahdollisia tiloja ja yhteistyötahoja, jotta näyttelytoimintaa saataisiin käynnistettyä myös pääkaupunkiin lajikulttuuria esiin nostamaan. Lisäksi Koripallomuseo on saanut kehittämisrahan mobiilipelihankkeelle.

Näytä lisää vastaavia