1.9.2018 11:09 Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy neljällä uudella lajilegendalla, jotka julkistettiin Susijengin Latvia-ottelun yhteydessä.
Kunniakirjat Risto Kalalle sekä Jarmo Laitiselle jakoivat Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting ja Koripallomuseoyhdistyksen puheenjohtaja Juha Matti Holopainen. Kuva: Ville Vuorinen
Asiantuntijaraati on valinnut seuraavat henkilöt nostettavaksi Hall of Fame-kunniagalleriaan:
(s. 10.2.1924) Naisten maajoukkueen ensimmäisten EM-kisojen kapteeni vuonna 1952. Kaksi kertaa EM-kisoissa, 1952 ja 1957. 13 maaottelua, joissa 48 pistettä. Naisten Suomen mestari 1952 seuranaan Lahden Koripalloilijat. Toimi aktiivisesti Koripalloliiton hallintoelimissä (mm. naistoimikunnan puheenjohtajana) 1950-luvulla.
(s. 24.7.1941), Tokion olympiakisoissa 1964, 37 miesten maaottelua, joissa 154 pistettä. SM-sarjan korikuningas kaudella 1968-69, 2 SM-kultaa, SM-sarjassa 177 ottelua, joissa 2614 pistettä. Edusti SM-sarjassa Panttereita.
(s. 20.6.1954), päävalmentajana SM-sarjassa 684 ottelua, päävalmentajana juniorimaajoukkueissa, Aikanaan pelaajana EM-lopputurnauksessa 1977, Pohjoismaiden mestari -78- SM-sarjassa 338 ottelua, joissa 4380 pistettä, 1 SM-kulta, 5 SM-hopeaa, 1 cup-mestaruus. 63 miesten maaottelua, joissa 214 pistettä. Kaikkien aikojen nuorin pelaaja miesten maajoukkueessa: Kreikkaa vastaan 1971 ollessaan 16 v., 7 kk. ja 10 pv vanha. Valittu vuoden valmentajaksi kahdesti, 2000 ja 2001.
(s. 17.11.1924) työskenteli Koripalloliiton toiminnanjohtajana vuosina 1951-64. Miesten maajoukkueen päävalmentajana 1950-55, joiden aikana Suomi esiintyi kolmesti EM-kisoissa (Pariisi 1951, Moskova 1953, Budapest 1955). Ojasen päävalmentajauran aikana Suomi voitti 34 maaottelustaan 20 (voittosuhde 58.8 %). Kansainvälinen erotuomarikortti Ojaselle myönnettiin 1950. Kotimaan SM-sarjassa hän tuomitsi 56 ottelua. Pelaajana mestaruussarjaa KaPo:ssa, jossa SM-pronssi.
Hall of Fame -kunniagalleria >
Ennen Susiladiesin sunnuntaina 27.11. pelattua EM-karsintaottelua Liettuaa vastaan Urhea-hallissa järjestettiin Kohti unelmien naiskorista -seminaari. Koripallomuseon järjestämä seminaaritallenne on nyt nähtävissä Koripalloliiton Youtube-kanavalla.
Koripallomuseon järjestämä Alumnigaala 2022 vietettiin lauantaina Hilton Kalastajatorpalla. Hienossa tapahtumassa Hall of Fame -kunniagalleria sai viisi uutta jäsentä.
Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.
Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!
Syyskuulta marraskuulle koronatilanteen takia siirtynyt Gaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2021.
Koripalloilija hae mukaan saamaan tukea opiskeluun, työelämään tai koripallouraan. Tutustu myös tapahtumatarjontaan, jossa kerrotaan mm. ulkomaille lähtömahdollisuuksista.
Historiallisen ensimmäisen alumnivuoden kunniaksi aloitettiin perinne palkita kiertopalkinnolla alumnitoimintaa edistäneitä henkilöitä. Vuoden 2020 korisalumnit ovat Pirta Mikkola ja Mikko Simon.
Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy kymmenellä uudella lajilegendalla, jotka poikkeusolosuhteiden takia julkaistiin poikkeuksellisesti Ylen suorassa TV-lähetyksessä Susijengin ja Serbian välisessä ottelussa.
Get Back in the Game! Koripalloyhteisön alumni-verkosto tuo uusilla ohjelmilla lajia rakastavat takaisin koripallon pariin.
Koko korisperheen kotibileissä tarjolla haastatteluja, korisviihdettä, tietovisailuja ja kuulumisia Susijengin pelaajilta.
Maajoukkuekapteeni Shawn Huff, sekä lajilegendat Heli Toikka ja Pertti Laanti, avaavat toiminnan taustoja.
Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy kahdeksalla uudella lajilegendalla, jotka julkistettiin Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksessa pelatussa Suomi-Venäjä-ottelussa.
Tulevana lauantaina on Helsingissä tarjolla Koripalloliiton 80-vuotisjuhlavuoden merkeissä monipuolinen lajikulttuuria esittelevä ohjelma kaikenikäiselle korisväelle. Pääosin ohjelma on ilmaista sisältäen mm. virtuaalikoripalloa, luentoja, ystävien tapaamista, juhlajulistenäyttelyn ja huipennukseksi Arvoseminaarin.
Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen Koripallomuseon kanssa Arvokas iltapäivä -seminaarin lauantaina 17.8. Tapahtuman tuotto menee Koripallomuseon työhön sekä We deliver -rahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta.
Tiistaina oli historiallinen tapahtuma koripallossa ja kenties suomalaisessa urheilussa, kun korisalumnit ja -nuoret kohtasivat ensimmäistä kertaa. Tällä viikolla on myös avattu verkkoalusta, jossa nuorten avuntarve ja alumnien osaaminen/auttamishalu voivat kohdata.
Tiistaina 26.3. järjestetään Helsingissä "noin" A-junioreille (16-22v) seurarajat ylittävä tapahtuma, jossa on infoa opiskeluihin, mahdollisuuksiin työhön tai pelaamiseen ulkomailla, kesätöihin, pätkätöihin ja moniin eri alumnien osaamisalueisiin liittyen. Myös kaikki korisalumnitoiminnasta kiinnostuneet - tervetuloa mukaan!
Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Koripallomuseo on aktiivisesti mukana juhlavuodessa, johon kuuluu valtakunnallisen julistenäyttelyn toteuttaminen.
Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilija Lea Hakala nimettiin torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.
Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi tahdomme muistella yhdessä ystäviemme kanssa suomikoriksen historian huippuhetkiä vuosien varrelta.
Seminaarin teemana on yhteiskuntavastuu yrityksissä, yhteisöissä ja kaupungeissa osana hyvinvoinnin luomista ihmisille. Yritykset ovat entistä enemmän mukana yhteiskunnallisissa kysymyksissä entisen sponsorointiajattelun sijaan. Millaisia strategioita yrityksillä liittyy yhteiskuntavastuuseen, entä kuinka kuntasektorilla yrityskumppanuuksia muodostetaan? Hyvin voimme auttaa – yhteiskuntavastuulla hyvinvointia!