Yllätysten Korisliiga-kierros – Kouvot vaiensi Koposen paluujuhlat

2.10.2021 19:29 Korisliigassa nähtiin sekä jymy-yllätyksiä että ennakkosuosikkien voittoja. Viiden ottelun kierroksella paluuottelunsa pelasivat sekä Petteri Koponen että Roope Ahonen.

Tuomas Hirvosen kipparoima Kouvot kaatoi Helsinki Seagullsin kotiavauksessaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Petteri Koponen palasi pitkän Euroopan-uran jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa ja puki Helsinki Seagullsin nutun ylleen ensi kertaa tänään. Pelaajalegendan kannalta valitettavasti retki ei sujunut kuitenkaan erityisen pirteissä merkeissä, sillä illan otteluisäntänä toiminut Kouvot laittoi lokit kuriin numeroin 83–78.

Aluksi näytti jopa siltä, että ottelun piste-ero olisi radikaalisti enemmän kuin viisi pistettä. Kouvot kävi johdossa parhaimmillaan yli 20:llä. Viimeisellä jaksolla Seagulls kuitenkin sisuuntui ja lähti hurjaan takaa-ajoon. Ero oli kuitenkin niin iso, etteivät vieraat pystyneet sitä kuromaan kokonaan umpeen.

Kouvolan pohjoisamerikkalaiset vahvistukset Isiah Osborne ja Amir Hinton johtivat korijuhlia. Kanadalainen Osborne tykitti 26 pistettä ja yhdysvaltalainen Hinton puolestaan 21 – kummallekin ottelu oli uran ensimmäinen Korisliigassa. Paikallissankari Tuomas Hirvonen jakoi kuusi koriin johtavaa syöttöä ja lisäsi kylkeen kahdeksan pistettä.

Tappion kärsineen Seagullsin riveissä parhaaksi pistemieheksi nousivat amerikkalaisdebytantti Brandon Sherrod sekä kotimainen takamies Lassi Nikkarinen kumpikin 19 pisteellä. Lisäksi Nikkarinen pyöritti peliä ihailtavasti jakamalla viisi koriin johtavaa syöttöä. Valitettavasti Nikkarisen takamiesparilla Koposella ilta oli nihkeämpi – heittokäsi oli viileänä, ja pisteitä kertyi kahdeksan.

– Lähtökohdat peliin olivat aika selkeät. Jos annamme pelin hidastua, niin Seagulls on selkeästi vahvoilla, mikä näkyikin sitten neljännellä jaksolla. Heidän iso pelaajansa teki vähän liikaa koreja, ja sitä kautta ei tullut pitkiä levypalloja, joten emme päässeet juoksemaan. Sitä ennen meillä oli kolme jaksoa aivan erinomaista puolustamista ja kolmannella jaksolla hyvää hyökkäämistä, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

Ottelutilastot

Illassa nähtiin muitakin yllätyksiä...

Sarjanousija Bisons Loimaa näytti kotikentällään välittömästi kaapin paikan. Viimekautinen semifinalisti Tampereen Pyrintö saapui vierailulle mutta joutui palaamaan kotiin pisteittä. Loppulukemiksi merkittiin 80–65.

Bisonsin pistetehtailua johti 16 pisteen ja seitsemän levypallon arvoisesti esiintynyt Zach Thomas. Pyrinnöltä puolestaan parhaiten tuleen vastasi Korisliiga-veteraani David Gonzalvez, joka tilastoi 16 pistettä ja viisi levypalloa.

Ottelutilastot

Myös vaikeuksia viime vuosina kärsinyt Kobrat onnistui kotikentällään heti avausiltana. Lapualaisjoukkue lähetti Kataja Basketin takaisin Joensuuhun ottelutuloksen 91–84 saattelemana.

Katajan riveissä takamiesikoni Jamar Wilson pani parastaan merkkaamalla 20 pistettä, viisi levypalloa ja kolme syöttöä, mutta työ jäi vajaaksi. Kobrien korikuninkaiksi nousivat ensikertalainen Christian Lutete IV 22 pisteellä sekä Korisliigassa usealla kaudella aiemminkin nähty voimapelaaja Benjamin Raymond 21:llä.

– Ensimmäinen puoliaika oli meillä puolustuksessa OK. Kobrat otti liikaa hyökkäyslevypalloja, ja meille taas tuli liikaa menetyksiä. Lisäksi Kobrat rankaisi meitä maalatulla alueella kovalla prosentilla, totesi Katajan päävalmentaja Petri Virtanen.

Ottelutilastot

...sekä hieman ennakoidumpia lopputuloksia

Kovassa kunnossa oleva hallitseva mestari Salon Vilpas otti ennakoidusti voiton omassa avausottelussaan. Salohallissa juhlittiin tänään selkeää 101–78-voittoa Lahti Basketballista, joka joutui vieläpä pelaamaan ilman vetonaulasentteriään Henri Ventoniemeä.

Ottelu oli samalla jälleen yhden Korisliiga-paluumuuttajan comeback-juhla kotimaan parketeille, sillä Roope Ahonen pelasi ensimmäisen ottelunsa kasvattajaseuransa Vilppaan paidassa sitten kevään 2012. Ahonen onnistui pelissä kahdesti kaaren takaa mutta ei ollut läheskään ottelun kovimpia tilastonikkareita – hän keräsi kahdeksan pistettä ja neljä syöttöä. Sen sijaan toinen kotimainen veteraani Juho Nenonen innostui heiluttamaan korisukkaa muidenkin edestä. Nenonen tykitti varsin vakailla osumaprosenteilla 19 pistettä matkalla voittoon.

Lahden riveissä suurin yksilöonnistuja oli Admon Gilder, jolle merkittiin 22 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

Ottelutilastot

Nokialla nähtiin niin ikään kotivoitto, mutta tässä tapauksessa odotetun tiukassa vääntössä. BC Nokia sai taivutettua vieraaksi saapuneen KTP-Basketin niukalla erolla 88–86.

Suurimmat onnistumiset pistesarakkeissa nähtiin kummallakin puolen kotimaisilta pelaajilta. Siinä missä Nokian sankari oli kokenuttakin kokeneempi Antero Lehto 18 pisteellä, KTP:n korintekoa puolestaan johti nuori nouseva tähti Remu Raitanen, jolle merkittiin 20 pistettä ja kylkeen kuusi levypalloa.

Tosin kaikkein näkyvin tilastosarake jäi Nokian Terry Thomasin nimiin – laituri nimittäin nakutteli triplatuplan 13 pisteellä, kymmenellä syötöllä ja kymmenellä levypallolla.

 
2.10.2023 09:10 FIBA Europe Cup

Kataja Basket isännöi FIBA Europe Cupin karsintaturnausta kotikentällään 3.–5.10.

Kataja Basket pelaa Motonet Areenalla paikasta FIBA Europe Cup -alkulohkoon. Joensuulaisjoukkueen lisäksi paikasta lohkovaiheeseen pelaavat bulgarialainen BC Chernomorets ja ruotsalainen Borås Basket.

30.9.2023 20:54 Korisliiga

Nike Sibande johdatti Katajan kotivoittoon - Seagulls aloitti mestaruuden puolustamisen vahvasti

Korisliigassa pelattiin kauden avauskierros. Päivän aikana pelattiin viisi ottelua. Voittotilinsä avasivat Kouvot, KTP, Seagulls, BC Nokia ja Kataja.

29.9.2023 09:00 Korisliiga

Tomi Lommi ei koe KTP:ssä tarvetta hitaalle etenemiselle – ”Meillä on kaikki avaimet kamppailla suoraan mestaruudesta”

Kotkalainen KTP-Basket lähtee kauteen mitalipelejä tavoitellen. Seura on saanut riveihinsä tervetulleen paluumuuttajan, sillä oma kasvatti Tomi Lommi pukee vihervalkoisen paidan ensi kertaa sitten juniorivuosien.

29.9.2023 07:50 Korisliiga

Lassi Kilpinen täydentää Kobrien takakentän – ”Uuteen ympäristöön siirtyminen opettaa vielä vanhallekin uutta”

Kobrat valui viime kauden lopussa pudotuspelien ulkopuolelle, mutta uutena joukkoon liittyvä takamies Lassi Kilpinen vakuuttaa, että joukkuepeliä teroittamalla seura pystyy vaikka mihin.

28.9.2023 19:00 Korisliiga

Aapeli Alanen juoksee kenttää tänä vuonna Kouvot-paidassa – ”Pelityylimme vaatii sopeutumista ja poikkeuksellista ratkaisukykyä”

Muualla Euroopassa kolme viimeisintä pelivuottaan viettänyt laituri Aapeli Alanen on liittynyt Jyri Lehtosen valmentamaan Kouvoihin, ja luvassa on pelaajan mukaan nopeaa toimintaa, joka aiheuttaa vastustajille varmasti valmistautumisvaikeuksia.

28.9.2023 13:00 Korisliiga

Bisons pelaa trendejä vastaan – tuore päävalmentaja Juri Heinämäki on kerännyt ympärilleen kookkaan kokoonpanon

Bisons Loimaa lähtee jälleen yrittämään paikkansa vakiinnuttamista Korisliigassa. Operaatiota luotsaamaan on palkattu Juri Heinämäki, joka hakee etuja kaikella muulla kuin muita matkimalla.

28.9.2023 08:00 Korisliiga

Fiifi Aidoo tuo energiaa kentälle BC Nokian paidassa – ”Toivottavasti Korisliigaan palaa erilainen pelaaja kuin joka täältä lähti”

BC Nokia kamppailee jälleen noustakseen ensimmäisen kerran mitaleille sitten vuoden 2016. Tänä syksynä joukkue on saanut riveihinsä paluumuuton Suomeen tehneen Harold ”Fiifi” Aidoon.

27.9.2023 21:00 Korisliiga

Vastoinkäymiset ovat herättäneet Topias Palmin voitonnälän – ”Kaikin puolin pidän Kauhajoella pelaamista askeleena ylöspäin”

Kauhajoki lähtee viimekeväisten hopeamitalien jälkeen metsästämään jälleen mestaruutta niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin. Takakentälleen joukkue on saanut rajujen kokemusten kouliman korintekoekspertin Topias Palmin.

27.9.2023 15:00 Korisliiga

Salon Vilppaan Luukas Vaara painottaa identiteetin merkitystä – ”Meidän pitää alusta asti tietää, keitä olemme ja mitä teemme”

Salon Vilpas nappasi Saksasta itselleen sentteri Luukas Vaaran, joka ei ole koskaan aiemmin pelannut miesten Korisliigaa. Sekä joukkueella että pelaajalla nälkä on viime kausien jäljiltä kova.

27.9.2023 08:53 Korisliiga

Kataja Basketin pelitapa ruokkii puolustusekspertti Thomas Tumban vahvuuksia – ”Täällä pystyn parhaiten parantamaan pelaamistani”

Kataja Basket ylsi viime keväänä Korisliigan pronssimitaleille ja voitti Suomen cupin. Yksi nousukiidon avainpelaajista oli laituri Thomas Tumba.

26.9.2023 17:30 Korisliiga

Antero Lehto palaa hyvin erilaiseen Pyrintöön kuin josta lähti – ”Pelit ratkaistaan onneksi pelaamalla eikä paperilla”

39-vuotias Korisliiga-veteraani palaa kasvattajaseuraansa ja alkaa johtaa nuorentunutta joukkuetta. Hän kokee silti oppivansa työssään yhä itsekin uusia asioita.

26.9.2023 08:55 Korisliiga

Bojan Sarcevic löytää motivaatiota Korihaiden korkeista tavoitteista – ”Aion pelata kuin kausi olisi viimeiseni, vaikka lopullista päätöstä en olekaan tehnyt”

Korihait on kokenut kovia vuosia ja kamppailut enemmän sarjapaikasta kuin Korisliigan kärkisijoista. Veteraanipelinjohtaja Bojan Sarcevic pyysi joukkuetta asettamaan tavoitteen korkealle, jotta hän sai kesän harjoittelukauteen motivaatiota.

25.9.2023 17:00 Korisliiga

Erik Sajantila on ottanut oppia kokemuksistaan Lahti Basketballissa – ”Uskon, että olemme kaikki kasvaneet paljon haastavien viime vuosien aikana”

Lahti Basketballin nuoret suomalaispelaajat ovat jälleen valmiita kovaan työhön. Kotimaisen rungon kovin pisteidentekijä oli viime kaudella Erik Sajantila, joka tahtoo nyt kehittää pallollisia taitoja ja fysiikkaa.

25.9.2023 09:45 Korisliiga

Helsinki Seagullsin René Rougeau on valmis tekemään lisää historiaa – “Viime kauden finaalit olivat urani vaikeimmat”

Helsinki Seagulls lähtee uuteen kauteen halukkaana toistamaan viimekautisen mestaruutensa. Joukkoja kentällä johtaa Suomeen juurtunut veteraanipelaaja René Rougeau.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

12.9.2023 08:22 Susijengi

Roope Ahosen koripalloura päätökseen

Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.

3.9.2023 04:33 Susijengi

Henri Kantonen jatkaa Karhu Basketissa

Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.

25.8.2023 09:00 Korisliiga

Korisliigat jatkuvat Ruudussa - Koripalloliitto ja Nelonen Media jatkosopimukseen

Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.

21.8.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

Millpoint Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttavan Millpointin kanssa. Millpoint tulee avuksi kehittämään Koripalloliiton virallista verkkokauppaa.

15.8.2023 16:12 Susijengi

Shawn Hopkins vahvistaa Karhu Basketia

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.

Näytä lisää vastaavia