Williams ja Poikola taas palkintogaalan tähdet, Kaunisto vuoden pelaaja

12.5.2011 Toisen perättäisen miesten Suomen mestaruutensa saalistaneen Tampereen Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola ja amerikkalaispelaaja Damon Williams juhlivat jälleen Koripalloliiton vuotuisessa palkintogaalassa. Kouvojen Ville Kaunisto palkittiin puolestaan ensimmäisen kerran Korisliigan vuoden pelaajana.

Korisliiga-joukkueiden kapteenit ja valmentajat arvostivat Kouvoja edustaneen Ville Kauniston vuoden pelaajaksi.

Damon Williams poistui Koripalloliiton palkitsemistilaisuudesta finaalien MVP:lle ja vuoden vahvistukselle osoitettujen pystien kanssa.

Pyrinnön toistamiseen mestariksi luotsannut Pieti Poikola pokkasi jälleen vuoden valmentajan tittelin.

Kesälomaa viettävä Kaunisto haluaa seuraavaksi pelata mestaruudesta.

Vuoden puolustuspelaajana jälleen palkittu Vesa Mäkäläinen ehti puolustusvelvollisuuksien ohella kohdella korirautoja kaltoin.

Miesten maajoukkueympyröihin viime kesänä tunkeutunut Petri Heinonen (Korihait) jatkoi nousuaan viemällä vuoden kehittyneimmän pelurin palkinnon.

Mikko Jalonen täydensi Korihaiden menestystä vuoden parhaan kuudennen pelaajan palkinnon.

Cedric Latimer tuli ryminällä Korisliigaan ja vei vuoden tulokkaan arvonimen.

Tamperelainen Pekka Niemi palkittiin ensi kertaa Korisliigan vuoden erotuomarina. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa & Matti Koskinen & Tytti Nuoramo.

Poikola, 33, ja Williams, 37, juhlivat Koripalloliiton palkintogaalassa jo vuosi sitten, jolloin Poikola valittiin vuoden valmentajaksi ja Williams Korisliigan finaalien MVP:ksi (arvokkain pelaaja).

Tänä keväänä Williams sai osakseen yhden kunnianosoituksen lisää, kun Korisliigan kapteenit ja päävalmentajat äänestivät hänet myös liigan vuoden ulkomaalaispelaajaksi. Edellisen kerran Williams palkittiin vuoden ulkomaalaispelaajan palkinnolla kymmenen vuotta sitten, keväällä 2001.

– Tällaisen palkinnon saaminen on aina kunnia. Se kertoo siitä, että jotain on tehty oikein. Kuten sanoin viime vuonna, tämä on kuin kirsikka kakun päällä, mutta mestaruus on se, mikä merkitsee eniten, Williams lausui.

Toisen perättäisen mestaruutensa voittanut Pyrintö oli Poikolan komennossa lähes suvereeni. Tamperelaiset voittivat 44 runkosarjaottelustaan 37 ja yhdestätoista pudotuspeliottelustaan yhdeksän. Pudotuspelien aikana Pyrintö hävisi finaaleissa kahdesti vieraissa Joensuun Katajalle, mutta voitti finaalien kolme kotiotteluaan 13,3 pisteen marginaalilla.

– Kausi oli helppo, mutta vaikea. Vaikean kaudesta teki se, että hyökkäysjärjestelmämme ei ollut minulle tuttu kauden alussa, joten jouduin opettelemaan sitä pitkin kautta pelaajien kanssa. Toisaalta helpon kaudesta teki se, että pelasimme pitkin kautta samoja hyökkäyskuvioita, ja kauden lopussa olimme jättäneet arsenaaliin vain ne, jotka toimivat parhaiten, Poikola summasi päättyneen kauden haasteet.

Williams pelasi tasaisen varman runkosarjakauden urakoiden täyden 44 ottelua 18,8 pisteen, 9,5 levypallon 4,5 syötön, 1,6 riiston ja 1,2 blokin keskiarvoilla. Runkosarjan aikana Williams valittiin myös kahdesti Korisliigan ”kuukauden pelaajaksi”. SM-finaaleissa Katajan Jared Newson varjosti Williamsia tehokkaasti, mutta siitä huolimatta Williams oli joukkueensa tehokkain 15,2 pisteen, 12,2 levypallon, 2,6 syötön ja 1,4 blokin keskiarvoillaan.

Erityishuomionsa ansaitsee myös Pyrinnön voittovire Poikola-Williams-kaksikon kanssa. Joukkue on voittanut runkosarja ja pudotuspelit mukaan lukien 130 ottelustaan 106 (voittoprosentti 81,5 %) parantaen jatkuvasti tahtiaan. Vuoden 2011 aikana Pyrintö on kerännyt 29 voittoa ja vain kolme tappiota (90,6 %).

Kaunisto vuoden pelaaja, Mäkäläinen toistamiseen vuoden puolustaja

Syksyllä 2009 viiden vuoden ulkomaan taipaleeltaan paluun Suomen Korisliigaan tehnyt Ville Kaunisto, 29, äänestettiin ensimmäistä kertaa Korisliigan vuoden pelaajaksi. 205-senttinen Kaunisto oli kauden 2010-11 Kouvojen nuoren joukkueen selkäranka ja isähahmo.

Kaunisto oli SM-runkosarjan tehokkain kotimainen pelaaja 14,0 pisteen, 10,7 levypallon, 2,2 syötön ja 1,1 riiston keskiarvoillaan. Kolmessa pudotuspeliottelussa Joensuun Katajaa vastaan Kaunisto viimeisteli 13,0 pistettä, 8,7 levypalloa ja 3,3 syöttöä.

- On hienoa, että valmentajat ja pelaajat arvostavat sitä työtä, jota olen Korisliigassa tehnyt, Kaunisto miettii.

Kaunisto on juhlinut uransa aikana kerran Suomen mestaruutta, keväällä 2004 Kouvojen paidassa. Sen jälkeen kaarinalaisen Uran kasvatti ehti pelata viiden kauden aikana Jesissä (Italia), Fribourgissa (Sveitsi), Plasenciassa (Espanja), Cajasolissa (Espanja), Oviedossa (Espanja), Tarragonassa (Espanja) ja BBC Nyonissa (Sveitsi) ennen paluutaan Kouvolaan.

Kauhajoen Karhun 200-senttinen, 24-vuotias Vesa Mäkäläinen puolestaan pokkasi toisen kerran Korisliigan vuoden puolustajan pystin. Edelliskauden Ruotsin pääsarja Basketliganin Luulajan Plannjassa pelannut Mäkäläinen pelasi tehokkaan kauden Pohjanmaalla 13,9 pisteen, 6,2 levypallon ja 1,3 syötön kausikeskiarvoillaan.

– Pari kautta on mennyt sopivan tasaisesti, hyvien ja huonojen päivien erot eivät ole olleet kummoiset. Palkintoja on aina mukava saada, mutta kokemuksesta tiedän, että Pantteri-patsaan nostelu keväällä on paljon mukavampi tunne. Nyt pyrkimykseni on löytää seura, joka taistelee mestaruudesta, Kaunisto paljastaa.

Edellisen kerran Mäkäläinen valittiin vuoden puolustajaksi keväällä 2009, jolloin hän johdatti Namika Lahden Suomen mestaruuteen. Mäkäläinen on kunnostautunut Korisliigan palkintogaaloissa pokaalirohmuna, sillä hänet on palkittu kahden vuoden puolustajan tittelin lisäksi kerran finaalien MVP:na (2009), vuoden tulokkaana (2006), vuoden kehittyneimpänä pelaajana (2009) sekä vuoden kuudentena pelaajana (2007).

Uudenkaupungin pelaajille kunniaa 

Korisliigan palkintogaalassa satoi kunniaa myös uusikaupunkilaisen UU-Korihaiden pelaajille sekä kasvateille. Seuran pelaajista Petri Heinonen palkittiin vuoden kehittyneimpänä pelaajana ja Mikko Jalonen parhaana kuudentena pelaajana, jonka lisäksi seuran kasvatti Cedric Latimer sai osakseen vuoden tulokkaan arvonimen.

Syksyllä 2009 Espoon Hongasta Korihaihin siirtyneen 207-senttisen, 23-vuotiaan Tampereen Pyrinnön kasvatin Heinosen kehityskäyrä on viime vuosina ollut jyrkässä nousussa. Päättyneellä runkosarjakaudella Heinonen nakutti 12,0 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden edelliskauden keskiarvojen ollessa vielä 6,2 pistettä ja 4,7 levypalloa.

Erityisen kovassa vireessä Heinonen oli kauden jälkimmäisellä puoliskolla 14,6 pisteen ja 5,5 levypallon tilastoillaan. Heinonen on palkittu Korisliigan palkintogaalassa aiemmin keväällä 2007, jolloin hänet äänestettiin vuoden tulokkaaksi.

– Valmennusjohto antoi vastuuta ja sain pelata todella paljon. Oli mukava olla kentällä ja onnistua, Heinonen tiivisti.

186-senttinen, 28-vuotias FoKoPo-kasvatti Mikko Jalonen sai myös kunniaa, kun hänet äänestettiin Korisliigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi. UU-Korihaita edustanut Jalonen sai vaihtopelaajalle huomattavat 24,4 minuuttia peliaikaa ottelua kohden ja rekisteröi keskiarvoikseen 9,3 pistettä, 1,7 syöttöä, 1,3 levypalloa ja 1,2 pallonriistoa. Lisäksi Jalosen pelitilanteiden heittoprosentit (2P 59,3 %, 3P 44,3 %) kuuluivat runkosarjan parhaimmistoon. Jalonen on palkittu kahdesti aiemmin miesten I divisioonan vuoden pelaajana (2006, 2007).

– Neljänneksi jääminen oli pettymys, mutta kaikkiaan takana on hyvä kausi. Ensi kaudella tarkoitus on parantaa ainakin tästä neljännestä sijasta, kaavailee Jalonen.

Viiden USA:ssa high school- ja yliopistokoripallon parissa vietetyn kauden jälkeen Suomeen palannut Korihaiden kasvatti Cedric Latimer, 24, palkittiin vuoden tulokkaana. Latimer ei ollut aiemmin pelannut Suomessa pääsarjaa, mutta Namika Lahdessa pelattu tulokaskausi oli 195-senttiseltä laiturilta erinomainen: 13,2 pistettä ja 5,8 levypalloa 30,6 minuutissa ottelua kohden.

Korisliigan vuoden erotuomariksi kapteenit ja päävalmentajat äänestivät tamperelaisen Pekka Niemen, 29. Valinta oli Niemelle uran ensimmäinen. Viime kaudella parhaaksi tuomariksi valittiin Johannes Sarekoski.

Miesten I divisioonan vuoden pelaaja oli jo toistamiseen BC Nokian 193-senttinen, 30-vuotias takamieskonkari Timo Riihelä. Riihelä kärsi kauden aikana loukkaantumisista, mutta nakutti pelaamassaan 14 ottelussa 16,9 pistettä, 6,4 levypalloa, 5,2 syöttöä ja 1,4 riistoa ottelua kohden.

Miesten parhaiden tilastokatsaus

Seuraavat tilastot SM-runkosarjan otteluista lukuun ottamatta SM-finaalien MVP:n ja parhaan divisioonapelaajan tilastoja.

  • Damon Williams, Pyrintö (runkosarja): Minuutit 34,5, Pisteet 18,8, Levypallot 9,5, Syötöt 4,5, Riistot 1,6, Blokit 1,2, 2P 50,9%, 3P 31,4%, 1P 68,1%
  • Damon Williams, Pyrintö (SM-finaalit): Minuutit 38,5, Pisteet 15,2, Levypallot 12,2, Syötöt 2,6, Blokit 1,4, 2P 43,9%, 3P 20,0%, 1P 53,1%.
  • Ville Kaunisto, Kouvot: Minuutit 32,0, Pisteet 14,0, Levypallot 10,7, Syötöt 2,2, Riistot 1,1, 2P 59,8%, 3P 25,4%, 1P 60,2%
  • Vesa Mäkäläinen, Karhu: Minuutit 29,6, Pisteet 13,9, Levypallot 6,2, Syötöt 1,3, 2P 66,9%, 3P 37,5%, 1P 62,7%.
  • Petri Heinonen, UU-Korihait: Minuutit 30,2, Pisteet 12,0, Levypallot 5,2, 2P 56,4%, 3P 21,6%, 1P 54,2%.
  • Mikko Jalonen, UU-Korihait: Minuutit 24,4, Pisteet 9,3, Levypallot 1,3, Syötöt 1,7, Riistot 1,2, 2P 59,3%, 3P 44,3%, 1P 69,8%.
  • Cedric Latimer, Namika Lahti: Minuutit 30,6, Pisteet 13,2, Levypallot 5,8, 2P 55,3%, 3P 32,3%, 1P 74,7%.
  • Timo Riihelä, BC Nokia: Minuutit 31,4, Pisteet 16,9, Levypallot 6,4, Syötöt 5,2, Riistot 1,4, 2P 53,4%, 3P 36,9%, 1P 66,2%.

Koripalloliiton kauden 2010-11 parhaat

Korisliiga

 

Nimi

Joukkue

Vuoden pelaaja

Ville Kaunisto

Kouvot, Kouvola

SM-finaalien MVP

Damon Williams

Tampereen Pyrintö

Vuoden ulkomaalaisvahvistus

Damon Williams

Tampereen Pyrintö

Vuoden puolustuspelaaja

Vesa Mäkäläinen

Kauhajoen Karhu

Vuoden kehittynein pelaaja

Petri Heinonen

UU-Korihait, U:ki

Paras kuudes pelaaja

Mikko Jalonen

UU-Korihait, U:ki

Vuoden tulokas

Cedric Latimer

Namika Lahti

Vuoden valmentaja

Pieti Poikola

Tampereen Pyrintö

Vuoden erotuomari

Pekka Niemi

Tampere

 

 

 

Naisten SM-sarja

Nimi

 

Joukkue

Vuoden pelaaja

Dionne Pounds

HoNsU Jyväskylä

SM-finaalien MVP

Krystal Vaughn

Peli-Karhut, Kotka

Vuoden ulkomaalaisvahvistus

D'andra Moss

Torpan Pojat, H:ki

Vuoden puolustuspelaaja

Linda-Lotta Lehtoranta

Peli-Karhut, Kotka

Vuoden kehittynein pelaaja

Evita Iiskola

Espoo Team

Paras kuudes pelaaja

Annika Holopainen

Espoo Team

Vuoden tulokas

Annika Holopainen

Espoo Team

Vuoden valmentaja

Mikko Kurki

Torpan Pojat, H:ki

Vuoden erotuomari

Niko Juntunen

Helsinki

 

 

 

Muut valinnat

 

Nimi

Joukkue

Miesten I divisioonan paras pelaaja

Timo Riihelä

BC Nokia

Naisten I divisioonan paras pelaaja

Mirka Kilpijärvi

Hyvinkään Ponteva

A-poikien SM:n vuoden pelaaja

Kilian Cato

Tapiolan Honka

A-tyttöjen SM:n vuoden pelaaja

Nea Mäkelä

Tampereen Pyrintö

B-poikien SM:n vuoden pelaaja

Anton Odabasi

Tapiolan Honka

B-tyttöjen SM:n vuoden pelaaja

Tuuli Menna

Wartti Basket, H:ki

Kaari-Kainun Kanuuna (juniorisarjojen lupaava kaukoheittäjä)

Kilian Cato

Tapiolan Honka

Vuoden pyörätuolikoripalloilija

Jarmo Leppänen

PuHu Juniorit

Vapaaheitto-palkinto, Korisliiga

Roope Suonio

Namika Lahti

Vapaaheitto-palkinto, naisten SM-sarja

Dionne Pounds

HoNsU Jyväskylä

Vuoden koripallojohtaja

Mika Numminen

Tapiolan Honka

Fair Play -palkinto, miehet (Framin pytty)

 

Kauhajoen Karhu

Fair Play -palkinto, naiset (Karénin kannu)

 

Catz Lappeenranta

Paras toimitsijapöytä, Korisliiga

 

KTP-Basket, Kotka

 

 
4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

4.6.2023 09:39 Korisliiga

Syrjämäki ja Hollo jatkavat nousija-Bisonsissa

Miesten Divari A:n mestaruuden keväällä voittanut ja Korisliigaan vuoden tauon jälkeen palannut Bisons on solminut kaksi jatkosopimusta. Loimaalaisjoukkueen ensimmäiset pelaajakiinnitykset liigakauteen 2023-24 ovat sentteri Aapeli Syrjämäki ja oma kasvatti Eemeli Hollo.

2.6.2023 20:45 Pääjuttu

Severi Kaukiainen jatkaa Kauhajoella, Karhu Basketille sopimuksia

Päättyneellä kaudella niin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) kuin vuoden kuudentena pelaajanakin palkittu Severi Kaukiainen, 25, on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen SM-hopeamitalisti Karhu Basketin kanssa. Karhu Basket julkisti samalla Joona Hakamaan ja Eero Innamaan jatkosopimukset sekä Eemi Luukkosen ja Oliver Kandénin saapumisen Kauhajoelle.

2.6.2023 10:39 Korisliiga

Lassi Nikkarinen jatkaa mestari-Seagullsissa, Gullsin valmennusjohtoon vahvistuksia

Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.

1.6.2023 12:32 Korisliiga

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Severi Kaukiainen: ”Eiköhän tässä vaiheessa saa tuntea jo vähän ylpeyttä työstään”

Kauhajoki ei onnistunut lopulta mestaruutensa uusimisessa, mutta takamies Severi Kaukiainen näkee kaudessa monia onnistumisia. Hän itse sai palkintokaappiinsa yhtä aikaa tunnustuksen sekä vuoden pelaajana että vuoden kuudentena pelaajana.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

19.5.2023 10:40 Korisliiga

Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

17.5.2023 08:13 Korisliiga

Kiitollisuus, riemu, helpottuneisuus – Seagullsin sankareilla tunnetilojen roihu

Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.

16.5.2023 21:50 Korisliiga

Helsinki Seagulls nappasi seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-mestaruuden

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

13.5.2023 19:17 Korisliiga

Henri Kantonen nousi komeasti tilanteen tasalle – Kauhajoki pelasti nahkansa täpärästi

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.

12.5.2023 12:18 Korisliiga

Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

11.5.2023 20:34 Korisliiga

Okko Järvi ratkaisi jännitysnäytelmän – Seagulls 3–1-johtoon

Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.

10.5.2023 10:56 Korisliiga

Karhu Basketin Daniel Dolenc on nauttinut kovasta finaalisarjasta: ”Meidän on sallittu pelata kovaa”

Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.

8.5.2023 20:34 Korisliiga

Kauhajoki teki raivokkaan paluun ennätysyleisön edessä – Seagullsin sarjajohto kapeni 2–1:een

Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.

8.5.2023 12:15 Korisliiga

Antero Lehto palaa Pyrintöön

Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.

7.5.2023 15:12 Korisliiga

Antti Kanervolle meriitit ja tarinat ovat toissijaisia – ”Mestaruus on ainoa, mikä nyt kiinnostaa”

Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.

Näytä lisää vastaavia