Varamiehinen Suomi taipui kokemattomuuttaan Latvialle

29.8.2010 Suomen koripallomaajoukkueen taival EM-karsinnassa päättyi tällä erää kitkerään kotitappioon Latvialle. Ilman neljää aloitusviisikon tähteään pelannut Suomi menetti kahdeksan pisteen johtonsa viimeisen viiden minuutin aikana ja hävisi lukemin 90-93 (50-42). Suomen EM-kisahaaveet lepäävät nyt kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) syyskuussa tekemien päätöksien varassa.

Gerald Lee Juniorilla ja muulla Suomen junioriosastolla oli ahnas halu voittaa, mutta kokemattomuus kostautui.

Petri Virtanen oli vauhdissa avauspuoliskolla.

Shawn Huff kuului kaartiin, joka ylsi kaksinumeroisiin pistesaldoihin.

Suomi johti viisi minuuttia ennen loppua kahdeksalla pisteellä. Kuvassa Suomen Mikko Koivisto.

Suomen nuoriso-osasto Sasu Salin (kuvassa), Lee Jr ja Antti Kanervo teki yli puolet Suomen pisteistä.

Lehtereillä Suomen esityksiä seurasi tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Suomen kohtalo mahdollisessa lisäkarsinnassa selviää syyskuussa, jolloin FIBA Europe tekee päätöksiä. Kuvassa Kanervo (oik.). Kuvat: Tomi Kaminen.

Suomella oli vielä päätösneljänneksellä kotiyleisön edessä Vantaan Energia Areenalla voitonavaimet hyppysissään, kun susipaidat siirtyivät Sasu Salinin vapaaheitoilla 84-76-johtoon.

Latvia nousi seuraavien minuuttien aikana tasoihin 7-0-kiskaisullaan. Loppuhetkillä pelin yllätysratkaisijaksi nousi Latvian Andrejs Selakovs, jonka käsistä lähti vieraiden kaksi viimeistä pelitilannekoria.

Suomi sai ottelun viimeisen hyökkäyksen tilanteessa 90-93 ja pelikellon näyttäessä enää 2,7 sekuntia. Sivurajasta pallon käsiinsä saanut Salin kuitenkin kuljetti epäonnekseen vastustajan jalkaan ja menetti pallon.

- En osaa näköjään kuljettaa vasemmalla kädellä, mutta sitä voi nyt harjoitella vuoden päivät, virnisti Euroliiga-joukkue Olimpija Ljubljanaan siirtyvä maajoukkueen kohutulokas Salin.

Salinin sen paremmin kuin muunkaan Suomen joukkueen on turha tunkea päätään pensaaseen, sillä pahasti varamiehinen Suomi vastasi kunnialla sille heitettyyn haasteeseen. Suomi joutui otteluun ilman pelintekijäänsä Teemu Rannikkoa sekä jalkavammojaan parantelevia Petteri Koposta, Hanno Möttölää ja Samuel Haanpäätä.

Rannikko sai torstaisessa Israel-ottelussa iskun silmäänsä, joka esti miehen pelaamisen. Silmävamma ei onneksi ole vakava, mutta viikon pakkolepoon suomalaistähti joutui.

- Pettynyt fiilis on päällimmäisenä tietenkin tappion jälkeen. Kokonaisuutena karsinnat olivat kuitenkin positiivinen kokemus ja henkilökohtaisella tasolla myös positiivinen yllätys, totesi 19-vuotias Salin, joka nousi Suomen joukkueen parhaaksi korintekijäksi 12,7 pisteen keskiarvollaan.

- Oli johto ja mahdollisuus voittoon, mutta oltiin lopussa vähän pehmeitä ja kokemattomia. Kyllähän poissalot näkyivät etenkin lopussa, jossa olisimme varmasti saaneet Teemun ja Petterin avulla parempia heittoja aikaiseksi. Harmittaa, murisi Suomen maajoukkuelaituri Gerald Lee Junior.

Lee paransi maaotteluennätyksensä 24 pisteeseen. Vielä ilman uransa ensimmäistä ammattilaispestiä oleva Lee hyökkäsi aktiivisesti läpi ottelun ja teki pisteensä korinalusliikkeillä, keskimatkan hyppyheitoilla ja tarkalla vapaaheittotyöskentelyllä (10/12).

”Otettiin vastuuta”

Tappiosta ja voittosuhteesta 1-7 huolimatta Suomen päävalmentaja Henrik Dettmannilla oli Latvia-ottelun jälkeen positiivisia sanoja annettavanaan.

- Kyllä joukkue pelasi lähtökohtiin nähden ja kaikki vaikeudet huomioiden hyvin. Oli poissaoloja, mutta tilalle nousi uusia nuoria. Otettiin vastuuta ja saatiin aikaan paljon hyvää, jonka varaan voi tulevaisuudessa rakentaa, Dettmann mietti.

Dettmannin sanoihin on helppo yhtyä. Suomen aloitusviisikossa pelasivat alle kaksikymppisen Salinin (14/2) lisäksi 21-vuotias Antti Kanervo (10/3) sekä 22-vuotias Lee. Juniorikolmikko teki ottelussa yli puolet Suomen pisteistä, yhteensä 48.

Ottelun tähtihetkiin kuului aiemmista otteluista tutuksi tullut Salin-show, joka tällä kertaa osui toisen neljänneksen alkupuolelle. Salin myrskysi vajaassa minuutissa Suomelle kahdeksan pistettä, hankki vastustajalle yhden hyökkääjän virheen ja kävi poimimassa isompiensa välistä puolustuslevypallon.

Parhaimmillaan Suomi johti ottelua hetki ennen puoliaikaa 11 pisteellä (50-39), kun Suomi sai urheilullisen Latvian ajot korille tukittua ja Petri Virtasen, Shawn Huffin ja Leen häärittyä hyökkäyspäässä tehokkaasti.

Lopun hyytymiseen Dettmann näki samat syyt kuin Leekin.

- Alettiin heittämään palloa pois ja tehtiin asioita, joita emme ole harjoitelleet. Se on kokemattomuutta.

Latvian päävalmentaja Ainars Bagatskis oli niin vaikuttunut vastustajansa esityksestä, että ottelun voitosta huolimatta hän päätyi ottelun jälkeisissä kommenteissaan kehumaan vain Suomea.

- Suomelta oli sivussa paljon hyviä pelaajia ja se loi muille mahdollisuuden nousta esiin. Tämän päivän esitys olli osoitus siitä, että Suomella on hieno tulevaisuus. Suomalaiset pelaavat myös hyvissä sarjoissa, joten siinäkin mielessä jatkossa Suomelta voi odottaa paljon, Bagatskis arvioi.

Voittajien korkeimmat pistemäärät tekivät Kaspars Berzins (15/4) ja Ernests Kalve (14/6).

Tulevaisuus ratkeaa syyskuussa

Suomen ainoaksi voitoksi EM-karsinnassa jäi Espoossa napattu yllätysvoitto Israelista. Lohkon jumbosija ei kuitenkaan välttämättä sulkenut Suomelta EM-kisaportteja. Kansainvälinen koripalloliitto ei nimittäin ole tehnyt vielä päätöstä siitä, miten EM-lisäkarsinta vuonna 2011 pelataan.

- Yksi paikka EM-kisoihin on vielä jaossa ensi vuonna. Syyskuussa selviää päästäänkö me siitä pelaamaan, selvitti Dettmann.

Samaa päätöstä odottaa Latvia, joka jäi ”kuolemanlohkoksi” nimetyssä A-ryhmässä neljänneksi voittosuhteella 3-5.

A-lohkon voiton nappasi Montenegro, joka päätöskierroksen pelissään väänsi Israelista 79-69-kotivoiton. Näin Montenegro (6-2) eteni Liettuassa 2011 pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Lohkokakkosen Israelin (5-3) kohtalo selviää muissa lohkoissa pelattavien myöhäisotteluiden myötä. EM-karsinnasta kisoihin selviää lohkovoittajien lisäksi kaksi parasta lohkokakkosta.  

Suomi–Latvia 90–93 (18-21, 32-21, 20-27, 20-24), Vantaa 29.8.2010

Suomi: Mikko Koivisto 2/0, Antti Nikkilä 1/0, Kimmo Muurinen 5/3, Shawn Huff 12/3, Gerald Lee Jr 24/3, Tuukka Kotti 4/9, Tuomas Iisalo 4/1, Petri Virtanen 13/1, Antti Kanervo 10/3, Petri Heinonen 0/0, Vesa Mäkäläinen 1/5, Sasu Salin 14/2.

Latvia: Ronalds Freimanis 2/0, Rihards Kuksiks 10/3, Marek Jurevicus 8/1, Dairis Bertans 8/2, Ingus Bankevic 5/3, Ernests Kalve 14/6, Rinlads Sirsnins 0/0, Janis Strelnieks 8/2/4 syöttöä, Kaspars Berzins 15/4, Andrejs Selakovs 10/1, Edgars Jeromanovs 6/0, Ronalds Zakis 7/3.

Yleisöä: 1118

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia