Suomalaisväriä Pekingin paralympialaisten pyörätuolikoripallossa

24.9.2008


Pyörätuolikoripallo on yksi kuudesta paralympialajista, jossa on kisattu ensimmäisistä Rooman kisoista (1960) lähtien. Suomen miesten joukkueen paras saavutus on vuoden 1997 EM-pronssi, mutta sen jälkeen suomalaisia ei ole nähty arvokisojen menestyjien joukossa. Lajin kehitys on ollut huimaa erityisesti pyörätuolien osalta. Nykyään pelituolit tehdään pelaajan mittojen ja roolin mukaan ja se näkyy myös hinnassa.

Pekingin paralympialaisissa suomalaista väriä piti yllä tuomari Seppo Viljanen. ”Tuomarointi yli 11 000-päisen katsojajoukon edessä oli huikeaa. Kiinalaiset pitivät katsomossa uskomatonta meteliä. ” tuomari Viljanen totesi viimeisten peliensä jälkeen. ”Pääsimme myös käyttämään teknologiaa, sillä tuomarit katkaisivat ja laittoivat pelikellon päälle langattomalla laitteella, joka oli kiinni vyötäröllä. Sen käyttäminen oli melko helppoa – ja jos kelloa ei muistanut laittaa päälle, se voitiin käynnistää myös perinteiseen tapaan.”
Paikalliset katsojat arvostivat tuomareita paljon, oheisen valokuvan ottamisen jälkeen tuomarin vierelle tuli ihmisiä kuvauttamaan itseään.

Itse peleissä naisissa voiton korjasi USA, joka voitti finaalissa Saksan. Australia vei pronssia. Miesten puolella Australia jatkoi menestystä voittamalla finaalissa Kanadan. Iso-Britannia voitti pronssiottelussa USA:n ja toi Eurooppaan miesten puolesta mitalin.

Teksti ja kuva: Riikka Juntunen

 

lisätietoja ja tuloksia: www.iwbf-europe.org

 
23.9.2023 17:43 Pyörätuolikoripallo

Suomelle mieluisa päänahka pyörätuolikoriksen EM-kisojen päätösottelussa

Suomi kukisti Tanskan pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-51 (24-23). Voiton myötä Suomi sijoittui viidenneksi ja samalla sen ranking tulee nousemaan.

22.9.2023 16:43 Pyörätuolikoripallo

Suomi kaatoi Unkarin pyörätuolikoriksen EM-kisoissa - pelaa lauantaina viidennestä sijasta

Suomi kukisti perjantaina Unkarin pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-19 (31-9). Voiton myötä Suomi pelaa turnauksen päätöspäivänä lauantaina kisojen viidennestä sijasta Tanskaa vastaan.

21.9.2023 15:44 Pyörätuolikoripallo

Suomi taipui Portugalin käsittelyssä pyörätuolikoriksen EM-kisoissa

Suomi kohtasi turnauksen kolmantena päivänä Portugalin, joka kukisti suomalaiset 65-44 (36-20). Suomen turnaus jatkuu Sarajevossa perjantaina, kun se pelaa sijoista 5-8. toisen lohkon joukkueita vastaan.

20.9.2023 21:36 Pyörätuolikoripallo

Suomelle avausvoitto pyörätuolikoripallon EM-kisoissa, Armenia kaatui selvänumeroisesti

Suomi otti avausvoiton miesten pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa kukistamalla Armenian 72-26 (41-8).

19.9.2023 21:04 Pyörätuolikoripallo

Suomi taipui Irlannille pyörätuolikoripallon EM-avauksessa

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen EM-kisoihin palannut Suomi roikkui pitkään Irlannin mukana, mutta joutui lopulta taipumaan 48–62 (22–30) miesten C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa.

18.9.2023 10:00 Pyörätuolikoripallo

Miesten pyörätuolimaajoukkue aloittaa EM-kisat tiistaina

Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue aloittaa Sarajevossa käytävät C-sarjan EM-kisat tiistaina Irlantia vastaan.

1.9.2023 14:52 Pyörätuolikoripallo

Joni Laine: ”Joukkuehenki on ollut todella hyvä ja porukka on valmistautunut kovaa koko kesän ajan”

Suomen pyörätuolikoriksen maajoukkue valmistautuu parhaillaan syyskuussa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin. Edellisen kerran joukkue nähtiin EM-tasolla kahdeksan vuotta sitten. Joni Laineen mukaan joukkueen valmistautuminen EM-paluuseen on mennyt suunnitelmien mukaan.

22.8.2023 12:30 Pyörätuolikoripallo

Suomi tekee paluun pyörätuolikoripallon EM-kisoihin: ”Pitkäntähtäimen tavoite on tulevaisuudessa”

Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue osallistuu Sarajevossa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin syyskuun puolenvälin tiennoilla.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

3.7.2022 00:04 Pyörätuolikoripallo

Suomi otti harppauksia eteenpäin EPYGin toisena pelipäivänä

Suomen nuorten pyörätuolikoriksen maajoukkue kohtasi European Para Youth Gamesin toisena pelipäivänä Pajulahdessa Irlannin ja Portugalin, mutta joutui toteamaan vastustajat vielä paremmikseen.

1.7.2022 22:42 Pyörätuolikoripallo

Suomen nuorten pyörätuolikoriksen maajoukkueelle arvokasta kokemusta EPYGin avauspäivänä

Vastikään koottu nuorten pyörätuolikoripallon maajoukkue kohtasi Pajulahdessa järjestettävissä European Para Youth Gamesin avauspäivänä Hollannin ja Italian. Huippumaat olivat odotetusti monilla osa-alueilla Suomea edellä. Onnistumisia saatiin kuitenkin paljon.

1.7.2022 08:50 Pyörätuolikoripallo

Suomen pyörätuolikoriksen nuorten maajoukkue hakemassa tärkeää kokemusta Pajulahdessa järjestettävässä EPYG:ssä

Uutta tulemista tekevä Suomen pyörätuolikoripallon maajoukkueen nuoret saavat tulevana viikonloppuna tärkeitä kansainvälisiä otteluita, kun joukkue osallistuu Suomessa järjestettävin European Para Youth Gamesiin. Loppuviikon ottelut ovat katsottavissa BasketFinlandin Youtube-kanavalta.

25.4.2022 09:35 Pyörätuolikoripallo

BC Nokia voitti pyörätuolikoripallon Suomen mestaruuden

Seurahistorian ensimmäinen pyörätuolikoripallon SM-kulta ratkesi viikonloppuna Vantaalla, kun nokialaiset onnistuivat voittamaan molemmat ottelunsa.

2.3.2022 08:30 Pyörätuolikoripallo

Pyörätuolikoripalloilijoille tavoitteellista leiritystä

Pyörätuolikoripallon valmennusryhmä kokoontui tammikuussa harjoitusleirille Helsingissä. Päivän kestävä leiri piti sisällään kahdet lajiharjoitukset ja fysiikkatreenin. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran tulevana viikonloppuna.

30.12.2021 13:22 Koripalloliitto tiedottaa

Kilpailujaoksen päätös 30.12.2021 pelaamisesta rajoitusten aikana

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.

21.12.2021 07:52 Pyörätuolikoripallo

Koripalloliitto käynnistää pyörätuolikoripallon nuorten valmennusryhmän

Suomen Koripalloliitto aloittaa pyörätuolikoripallon valmennusryhmän vuoden 2022 alusta, joka tähtää jatkossa maajoukkuetoimintaan. Tavoitteena on käynnistää pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen valmennustoiminta.

12.3.2020 14:35 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallosarjat pysähtyvät torstaina 12.3.2020

Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.

10.1.2020 08:49 Pyörätuolikoripallo

Kausiennakko: Hongalla kasassa nuori joukkue pyörätuolikoripallon SM-sarjassa

Pyörätuolikoripallon SM-sarja pelataan kaudella 2019-2020 kolmen joukkueen voimin. Tapiolan Hongan nuoret pelaajat Sini Paukeri, Henri Kössö ja Lasse Tahkoniemi ennakoivat lauantaina alkavaa kautta ja kertovat omista kokemuksistaan pyörätuolikoripallon parissa.

8.1.2020 08:37 Pyörätuolikoripallo

Kausiennakko: BC Nokia ensimmäistä kertaa mukana pyörätuolikoripallon SM-sarjassa

Pyörätuolikoripallon SM-sarja pelataan kaudella 2019-2020 kolmen joukkueen voimin. Vaikka BC Nokia on ensimmäistä kertaa mukana sarjassa, on sillä koossa kokenut pelaajarunko. Kausi käynnistyy 11.1.

3.12.2019 09:35 Pyörätuolikoripallo

Kansainvälinen vammaisten päivä: Pyörätuolikoris vei Markku Poikelan mukanaan

Tänään vietetään Kansainvälistä vammaisten päivää. PuHu:n Markku Poikela kertoo ajatuksiaan pyörätuolikoripallosta sekä erityisliikunnanohjaajan että pelaajan näkökulmasta ja ennakoi tammikuussa käynnistyvää sarjakautta.

Näytä lisää vastaavia