24.6.2010 Naisten SM-sarjan Forssan Alku on värvännyt riveihinsä takapelaaja Carita Alanderin Turun Riennosta sekä sentteri Minna Stenin Lappeenrannan Catzista. Asiasta uutisoi keskiviikkona Forssan Lehti.

Korinaluspelaaja Minna Sten suuntaa Lappeenrannasta Forssaan.

Jatkonsa Alussa on varmistanut myös Juta Jahilo. Kuvat: Francois Perthuis.
187-senttinen, 22-vuotias Sten pelasi Forssan Alussa viimeksi viisi vuotta sitten ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin Long Islandin yliopistoon. Viime kaudella Sten viimeisteli 6,4 pistettä ja 3,9 levypalloa ottelua kohden naisten Suomen mestarin Lappeenrannan Catzin riveissä.
- On hauska tulla takaisin Alkuun. Olen nyt pelillisesti ja muutenkin aivan eri ihminen kuin tuolloin, kertoi Sten Forssan Lehden haastattelussa.
Sten on pelannut 22 naisten maaottelua 4,3 pisteen keskiarvolla.
170-senttinen, 27-vuotias Carita Alander pelasi viime kaudella naisten I divisioonaa Turun Riennon paidassa 11,2 pisteen, 4,4 levypallon ja 2,2 korisyötön keskiarvoilla. Niin Alander kuin Stenkin ovat Turun Riennon kasvatteja.
- Molemmat pelaajat ovat valmiita tekemään paljon töitä. Viime kaudella opettelimme työntekoa, nyt on tarkoitus jatkaa siitä eteenpäin, kertoo Alun manageri Jyrki Tulander.
Forssan Lehti kertoo, että Alku neuvottelee paraikaa kahden maajoukkuetason pelaajan kanssa.
Jatkonsa Alussa on varmistanut Stenin tavoin maajoukkuerinkiin kuuluva 186-senttinen, 25-vuotias Juta Jahilo, joka viimeisteli viime kaudella Alun paidassa 15,6 pistettä ja 9,0 levypalloa sekä loppukaudella Catzin riveissä 7,4 pistettä ja 5,6 levypalloa ottelua kohden. Aliisa Kivistö, Anna Tirri ja Asta Leinonen puolestaan eivät jatka joukkueessa.
Alun päävalmentajana jatkaa Veikko Tanni, joka saa avukseen Rami Salosen.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Lokakuun valinta on Espoo Basket Teamin 18-vuotias Nicole Ogun.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolmen ottelua. Illan voittajia olivat sarjakärki PeKa, voittotilinsä avannut Kouvottaret ja BC Nokia.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu, jossa Pyrintö sai vieraakseen ViVe:n. Kotijoukkue vei ottelun 72-67.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, PeKa ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kaksi ottelua. Pistetilejään kartuttivat EBT sekä Pyrintö.
Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.