Selina Dockeryn seuraava osoite on NCAA-taso ja Austin Peay

8.6.2020 08:42 New Mexico Junior Collegessa edelliskauden pelannut Selina Dockery, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA-tasolle osoitteenaan Austin Peay.

Selina Dockery vaihtaa koulua Yhdysvalloissa. Kuva: Francois Perthuis.

Dockery aloitti yliopistouransa Monmouthissa, josta hän pelasi 19 peliä tulokaskautenaan ennen siirtymistä New Mexico Junior Collegeen. Päättyneellä kaudella Dockery teki tilastoikseen keskimäärin 7,0 pistettä ja 3,2 levypalloa 28 ottelussa.

– Austin Peaylla on hyvä naisten koripallo-ohjelma. Koko valmennusryhmä ja joukkue on saanut minut tuntemaan oloni varmaksi seuraavan kahden kauden suhteen. Olen innoissani joukkueen pelityylistä ja en voi malttaa, että pääsen aloittamaan työt, Dockery kommentoi yliopiston tiedotteessa.

Austin Peay on esiintynyt NCAA:n lopputurnauksessa seitsemän kertaa, joista viimeisimpänä vuonna 2010.

Dockery on Wartti Basket -kasvatti, joka on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueissa yhteensä 58 ottelua. Susiladies-paidan hän on pukenut ylleen kerran vuonna 2016.

Eetu Villa vaihtaa yliopistoa NAIA:ssa

Yhdysvaltojen pienten yliopistojen sarjassa NAIA:ssa kaksi viimeisintä kautta Carroll Collegea edustanut Eetu Villa, 20, vaihtaa yliopistokseen Rooseveltin.

Vuonna 2019 NAIA:n finaaleihin asti yltäneessä Carroll Collegessa Villa heitti päättyneellä kaudella keskimäärin 3,8 pistettä ja repi 1,4 levypalloa ottelua kohden.

Suomen nuorisomaajoukkueissa Villa on pelannut yhteensä 38 ottelua, joista viimeisimmät 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa 2019.

Asiat

 
13.7.2023 13:41 NCAA

Matias Rissanen siirtyy ensi kaudeksi Central Connecticutin yliopistoon

Tulokaskautensa Korisliigassa kaudella 2022-23 kasvattajaseurassaan Tapiolan Hongassa pelannut Matias Rissanen, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi Central Connecticutin yliopistoon, joka pelaa NCAA:n ykköstasolla.

28.6.2023 09:52 NCAA

Elsa Lemmilä on valinnut yliopistonsa ja suuntaa Ohio Stateen

Suomalaisten koripallon suurlupaus, Tapiolan Hongan kasvatti, Elsa Lemmilä, 18, on valinnut yliopistonsa. 197-senttinen Lemmilä siirtyy syksyllä 2024 Ohio Staten yliopistoon.

8.6.2023 13:18 NCAA

Olivier Nkamhoua siirtyy Michiganiin

Neljä kautta Tennesseetä Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuori runkopelaaja Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta viimeiseksi yliopistokaudekseen. Nkamhoua on valinnut uudeksi osoitteekseen Michiganin, joka kuuluu Tennesseen tavoin NCAA:n huippujoukkueisiin.

30.5.2023 09:29 NCAA

Aamos Laavainen on sitoutunut Fresno Pacificiin

Kasvattajaseurassaan Tapiolan Hongassa viime kaudella Korisliigaa pelannut Aamos Laavainen, 19, siirtyy ensi kaudella yliopistokentille, kun 204-senttinen Laavainen on sitoutunut NCAA:n kakkostasolla pelaavaan Fresno Pacificiin.

20.5.2023 10:39 NCAA

Erik Muhonen Fresno Pacificiin Alvar Peltoniemen kaveriksi

Tapiolan Hongan kasvatti Erik Muhonen, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n kakkosdivisioonassa pelaavaan Fresno Pacificiin. Yliopistoon on jo aikaisemmin sitoutunut toinen Honka-kasvatti Alvar Peltoniemi, 22.

20.5.2023 10:25 NCAA

Eemeli Yalaho on sitoutunut Texas Techiin

HoNsU Juniorit -kasvatti Eemeli Yalaho, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n ykkösdivisioonaa Texas Techissä.

5.5.2023 08:58 NCAA

Latifa Amzil Detroit Mercyyn, NCAA:n ykköstasolle

Peli-Karhut-kasvatti Latifa Amzil, 23, on vaihtanut yliopistoaan Yhdysvalloissa. Aiemmin Chipola Collegea junior college -tasolla edustanut Amzil on sitoutunut Detroit Mercyn yliopistoon, joka pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa.

4.5.2023 12:27 NCAA

Elina Arike vaihtoi yliopistoa ja suuntaa seuraavaksi Texas Techiin

C-USA-konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi valittu Elina Arike, 23, vaihtaa yliopistoaan Yhdysvalloissa. Edelliset kolme kautta UTEP:ssa pelannut Hyvinkään Pontevan kasvatti suuntaa seuraavaksi Texas Techiin.

3.5.2023 17:58 Susiladies

Elina Aarnisalo valitsi UCLA:n yliopiston

Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Elina Aarnisalo, 17, on valinnut yliopistonsa. 177-senttinen Aarnisalo liittyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopiston riveihin.

28.4.2023 09:18 NCAA

OBA:n Morris Ugusuk ja Okku Federiko ovat sitoutuneet South Carolinan yliopistoon

Viime viikonloppuna 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta Omnia Basketball Akatemian riveissä juhlineet Morris Ugusuk ja Okku Federiko ovat sitoutuneet South Carolinan yliopistoon.

22.4.2023 08:32 Susijengi

Mustapha Amzil siirtyy New Mexicoon

Viime vuodet Dayton Flyersia Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti Mustapha Amzil, 21, vaihtaa joukkuetta. Susijengin tulevaisuuden nimiin lukeutuva 208-senttinen Amzil siirtyy tulevaksi kaudeksi New Mexicon riveihin.

27.3.2023 10:18 NCAA

Saga Ukkosen ja Texas Techin tie WNIT:ssä katkesi 32 parhaan joukossa

Women’s National Invitation Tournamentissa (WNIT) Saga Ukkosen edustama Texas Tech putosi leikistä ulos perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun Arkansas vei voiton 66-71 (28-28).

24.3.2023 09:17 NCAA

Olivier Nkamhouan ja Tennesseen kausi päätökseen Sweet Sixteen -vaiheessa

Olivier Nkamhouan edustama Tennessee hävisi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n lopputurnauksen Sweet Sixteen -vaiheessa Florida Atlanticille 62-55 (22-27).

21.3.2023 10:26 NCAA

Henna Sandvik ja Indiana putosivat NCAA:n lopputurnauksesta – Saga Ukkonen ja Texas Tech voittoon WNIT:ssä

NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa viimeinenkin suomalainen naispelaaja putosi ulos leikistä, kun Henna Sandvik ja Indiana kärsivät tappion Miamille. Saga Ukkonen ja Texas Tech sen sijaan etenivät jatkoon WNIT:ssä.

20.3.2023 09:10 NCAA

Olivier Nkamhoua 27 pistettä, kun Tennessee pudotti Duken NCAA:n lopputurnauksessa

NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, Olivier Nkamhoua pelasi 27 pisteen huippupelin, kun Nkamhoua ja Tennessee kaatoivat Jacob Grandisonin Duken ja etenivät 16 parhaan joukkoon.

20.3.2023 08:46 NCAA

Henna Sandvik ja Indiana enää pinnalla viikonlopun jälkeen NCAA:n lopputurnauksessa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Henna Sandvik ja Indiana on viikonlopun jälkeen enää suomalaisista naispelaajista mukana turnauksessa. Indiana kohtaa tänään toisella kierroksella Miamin.

17.3.2023 08:07 NCAA

Nkamhouan, Grandisonin ja Federikon yliopistot selvisivät March Madnessin ensimmäisistä peleistä jatkoon

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, suomalaispelaajien yliopistot pysyivät hengissä ensimmäisten pelien jälkeen. Olivier Nkamhouan edustama Tennessee ja Jacob Grandisonin Duke kohtaavat toisensa seuraavalla kierroksella.

13.3.2023 11:27 NCAA

Grandison, Nkamhoua ja Federiko jatkavat March Madnessiin eli NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n miesten lopputurnaukseen valittiin kolmen suomalaispelaajan yliopistot, kun Jacob Grandisonin edustama Duke, Olivier Nkamhouan Tennessee ja Fede Federikon Pittsburgh jatkavat pelejään March Madnessissä.

13.3.2023 09:59 NCAA

Peräti viisi suomalaista naispelaajaa NCAA:n lopputurnaukseen – Arike konferenssinsa vuoden puolustuspelaaja

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n naisten lopputurnauksessa nähdään peräti viisi suomalaispelaajaa, kun Sara Bejedin, Janette Aarnion, Henna Sandvikin, Liisa Taposen ja Cia Eklöfin yliopistot saivat paikan March Madnessiin. Elina Arike taas valittiin C-USA:n vuoden puolustuspelaajaksi.

10.3.2023 08:58 NCAA

Grandisonin, Nkamhouan ja Amzilin yliopistot vielä pystyssä March Madnessin kynnyksellä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA lähestyy loppuhuipennustaan, kun käynnissä ovat konferenssien lopputurnaukset. Jacob Grandisonin Duke, Olivier Nkamhouan Tennessee ja Mustapha Amzilin Dayton ovat vielä pystyssä ja kamppailevat valtakunnallisesti lopputurnauspaikasta.

Näytä lisää vastaavia