Sara Behmille jatkosopimus Catziin

13.6.2022 08:35 Lappeenrannan Catz on solminut ensimmäisen pelaajasopimuksensa, kun pitkään seurassa pelannut Sara Behm jatkaa Catz-paidasssa.

Tuleva kausi on Sara Behmille viides naisten Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen

Ensimmäisen kerran edustuksessa jo kaudella 2014-2015 esiintynyt Behm tilastoi viime kaudella 4,6 pistettä ja 2,8 levypalloa lappeenrantalaisjoukkueelle.

- Hieno juttu, että Sara jatkaa. Pelaajana hän on monipuolinen ja hänestä löytyy vielä mittaamatonta potentiaalia. Viime kaudella hän pääsi pelaamaan uransa isoimmat minuutit liigassa ja hän kehittyikin kauden edetessä mukavasti. Jatketaan töitä, niin nähdään millainen pelaaja Sarasta vielä kehkeytyy, joukkueen päävalmentaja Petri Joukainen kommentoi seuran tiedotteessa.

Lähes 26 minuuttia ottelua kohden viime kaudella pelanneen Saran odotukset tulevalle kaudelleovat korkealla ja miksipä ei olisi, ottihan hän parketilla isoja askeleita eteenpäin. Tulevasta kaudesta voi kaiken natsatessa odottaa jopa lopullista läpimurtoa.

- Odotan innolla tulevaa kautta ja etenkin sitä, millaiseksi joukkue lopulta rakentuuViime kausi vei omaa pelaamistani paljon eteenpäin, mutta nyt varsinkin Lenan lopetettua pitää uskaltaa ottaa enemmän vastuuta myös hyökkäyspäässä ja luottaa omaan osaamiseen. Hyvällä fiiliksellä mennään, Behm kommentoi.

 
9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Näytä lisää vastaavia