25.8.2015 Suomen Koripalloliiton ja Kisakallion Urheiluopiston koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä toteuttama Pikkusudet-koulu tekee historiaa. Ensimmäistä kertaa ulkomailla järjestettävien arvokilpailuihin yhteyteen järjestettävä koulu on täynnä. Opetussuunnitelman mukaista, ohjaavaa opetusta tarjoava Pikkusudet-koulu on tarkoitettu faneiksi lähteville 1-6-luokkalaisille.
Ranskaan Susijengin tueksi EM-kisoihin lähteville alakoululaisille järjestetään koulu, jossa pienet Susijengi-fanit voivat tehdä lomalle saadut koulutehtävänsä. Koulurakennuksena toimii Maison des Relations Internationales de Montpellier -rakennus.
Ainutlaatuisen Pikkusudet-koulun takana ovat idean synnyttäjä, Kisakallion Urheiluopisto sekä Suomen Koripalloliitto sekä Koripalloliiton kumppaneina toimivat Kesko ja Bonnier.
Paljon kiinnostusta herättänyt Pikkusudet-koulu innostaa tärkeydellään myös Koripalloliiton kumppaneita.
- Bonnierin sydäntä lähellä on nuorten lukemisen ja oppimisen tukeminen. Pikkusudet-koulu on hieno tapa yhdistää ja mahdollistaa samaan aikaan lasten koulun käynnin jatkuminen ja Susijengin fanittaminen EM-kisojen aikana, kertoo Bonnier Books Finlandin toimitusjohtaja Timo Julkunen.
Pikkusudet-koulussa opettajana toimii kokenut suomalainen luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri Laura Suonranta Espoosta. Oppituntien sisällöt rakentuvat jokaisen oppilaan omien oppiaineiden ja opetussuunnitelman ympärille ja oppitunneilla tehdään oppilaan omasta koulusta saatuja tehtäviä. Omien oppiaineiden lisäksi Pikkusudet-koulussa opiskellaan mm. taito- ja taideaineita sekä tietysti liikuntaa. Lisäksi Pikkusudet-koulun oppilaat pääsevät tutustumaan paikallisen ranskalaisen koulun toimintaan ja ranskalaiseen kulttuuriin.
Pikkusudet-koulun onnistumisen mahdollistaa myös Montpellier Méditerranée Métropole sekä Montpellierin kaupunki, joka tarjoaa koulutilan käyttöön upeasta historiallisesta Maison des Relations Internationales -nimisestä rakennuksesta kaupungin keskustassa. Rakennuksesta käsin hoidetaan kaupungin kansainvälisiä asioita sekä järjestetään kansainvälisiä tapahtumia, näyttelyitä ja vastaanottoja. Montpellierin kouluvirasto on mukana projektissa tarjoten mahdollisuuden tavata paikallisia opettajia ja koululaisia.
Pikkusudet-koulu on koululaisille ilmainen ja toteutetaan neljänä päivänä (7.-10.9.2015) niin, että kunakin päivänä koulupäivän pituus on neljä oppituntia klo 9-13 välisenä aikana. Susijengin ottelut pelataan Montpellierissä pääsääntöisesti klo 15 alkaen (paikallista aikaa). Kouluun pystytään ottamaan oppilaita luokallinen, noin 25 lasta. Paikat kouluun on varattu loppuun.
Kesko on yhteistyössä mukana tarjoten Pikkusudet-koululaisille välipalan kunakin koulupäivänä. Koripalloliitto ja Keskon päivittäistavarakauppa aloittivat vuodenvaihteessa laajamittaisen vastuullisuusyhteistyön, joka tähtää lasten liikunnan edistämiseen. Osapuolet käynnistävät yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa Pikkusudet-koriskouluja ja elämyksellisiä Pikkusudet-riehoja ympäri Suomen ensi syksystä lähtien. Toukokuussa maata kiersi Pirkka Street Basket –kiertue järjestämässä alakoululaisille katukoristapahtumia ja rekka on uudelleen liikkeessä elokuussa.
Suomessa kirjoja WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan nimien alla kustantava Bonnier on yksi Pikkusudet-koulun mahdollistavista tahoista. Bonnier on aiemmin kustantanut mm. maajoukkueen matkan Euroopan huipputasolle kertovan Susijengi-kirjan ja lahjoittanut Kisakallioon kirjakokoelman, josta sadat Kisakalliossa vuosittain leireilevät nuorten maajoukkuepelaajat pääsevät leiriensä aikana nauttimaan. Kisakallion Urheiluopistolla sijaitsee koripallomaajoukkueiden harjoituskeskus, viime vuonna avattu Susi Training Center. Kisakallio on myös aktiivisesti mukana antamassa osaamistaan Kisakalliossa järjestettävien valmentaja-, ohjaaja- ja erotuomarikoulutuksien kehittämiseen.
- On ollut hienoa rakentaa Pikkusudet –koulua ja sen ohjelmaa. Koulu sopii erinomaisesti sekä meidän Kisakallion että koripallon arvomaailmaan, jossa koulutusta ja kouluttautumista arvostetaan. Pikkusudet-koulu on vankka kannanotto välittämisen ja koulunkäynnin tärkeyden puolesta, kommentoi kouluidean isä, Kisakallion markkinointijohtaja Harri Hollo.
Susijengi osallistuu Montpellierissä kolmansiin peräkkäisiin EM-kisoihinsa. Alkusarjan otteluissa Suomi kohtaa 5.-10.9. Ranskan, Israelin, Venäjän, Bosnia-Hertsegovinan ja Puolan.
Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.
Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2017 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Maailmanlaajuisen lajin arvoturnauksen järjestämisellä Koripalloliitto haluaa tehdä kunniaa vuonna 2017 täydet 100 vuotta täyttävälle Suomelle sekä jatkaa Suomi-koriksen menestystarinaa. Samalla Koripalloliitto hakee järjestettäväkseen 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuja 2016.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Tiistaina 2.6. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman Kori-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Kataja Basketin historialliseen Suomen mestaruuteen sekä päättyneeseen Korisliiga-kauteen, jonka lisäksi haastattelussa on Eurocup-voittaja, Susijengi-tähti Petteri Koponen.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.
K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen matkanjärjestäjä ja tapahtumayritys Elämysmatkojen kanssa. Yhteistyössä Koripalloliitto ja Elämysmatkat tarjoavat ensi vuoden EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä entistäkin laajemman valikoiman palveluita. Elämysmatkat julkaisee ensimmäiset EM-kisojen matkapakettinsa huomenna, keskiviikkona 26.11. klo 11.
Suomen koripallomaajoukkueen viimeisen kymmenen vuoden uskomattoman matkan esittelevä kirja ”Susijengi – Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” on ilmestynyt. Tilaa oma yksilöllinen kappaleesi nyt!
Suomen Koripalloliitto on jättänyt kansainväliselle koripalloliitolle (FIBA Europe) hakemuksen vuoden 2015 EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. FIBA Europe julkaisi perjantaina saaneensa ennätysmäärän EM-hakemuksia, kun Suomen ohella järjestelyoikeuksia hakevat Israel, Kroatia, Latvia, Puola, Ranska, Saksa ja Turkki.
Suomen Koripalloliitto on käynyt MM-lipuista neuvotteluita siitä lähtien, kun kansainvälinen koripalloliitto myönsi Suomelle paikan Espanjassa pelattavaan MM-turnaukseen lauantaina 1.2. Maanantaina neuvotteluissa päästiin lopputulokseen, jonka mukaisesti suomalaisille matkanjärjestäjille osoitetaan 2500 Follow Your Team –lippupakettia Suomen MM-alkusarjan otteluihin Bilbaoon 30.8.-4.9.2014. Suomen Koripalloliitto kehottaa omatoimimatkailijoita malttiin, sillä MM-kisajärjestäjät ovat luvanneet mahdollisuuksien mukaan vapauttaa lisää Follow Your Team –paketteja lisää myyntiin loppuviikosta.
Slovenian EM-kisoissa koripallojättiläisiä kumonnut ja koripallobuumin aikaansaanut Susijengi on saanut oman, virallisen kannattajayhdistyksensä. Susijengi-fanit ovat perusteet Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry:n, jonka kunnianhimoiset tavoitteet eivät taatusti jätä ketään kylmäksi.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.
Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.
Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.
“Susijenginäkin” tunnettu, EM-kisoissa mainiosti menestynyt Suomen miesten koripallomaajoukkue saa vuoden 2012 EM-karsintoihin virallisen kannustuskappaleen. ”Susijengi 2012” -työnimellä kulkevan kappaleen esittävät Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus. Kappaleen tuottaa kaikkien aikojen menestyneimpiin Suomi-räppäreihin lukeutuva Elastinen.
Suomen koripallomaajoukkueen eteneminen EM-lopputurnaukseen 16 vuoden tauon jälkeen ja sensaatiomainen menestys – yhdeksäs sija – Liettuassa pelatuissa EM-kisoissa poikivat lajille huimia kasvukäyriä medianäkyvyyden saralla, kertoo Suomen Koripalloliiton tilaama Sponsor Insight –tutkimus.
Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.