17.3.2023 08:07 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, suomalaispelaajien yliopistot pysyivät hengissä ensimmäisten pelien jälkeen. Olivier Nkamhouan edustama Tennessee ja Jacob Grandisonin Duke kohtaavat toisensa seuraavalla kierroksella.
Olivier Nkamhoua ja Tennessee kohtaavat seuraavassa ottelussa Jacob Grandisonin ja Duken. Kuva: Ville Vuorinen.
Olivier Nkamhoua ja Tennessee saivat ensimmäisellä kierroksella vastaansa Louisianan, jonka loppukiri oli uhkaava, mutta lopulta Tennessee sai pidettyä sen kurissa ja juhli paikkaansa 32 parhaan joukossa 55-58 (19-30) -voitolla.
Nkamhoua pelasi Tennesseen aloitusviisikossa 20 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kahdeksan pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä ja yhden torjunnan.
Myös Jacob Grandison ja Duke selvisivät 32 parhaan joukkoon, kun Duke voitti selkeästi Oral Robertsin 51-74 (23-40). Grandison pelasi 11 minuuttia, joiden aikana hän keräsi viisi pistettä, yhden levypallon ja syötön.
Tennessee ja Duke kohtaavat toisensa seuraavalla kierroksella lauantaina ja panoksena on paikka 16 parhaan joukossa eli Sweet Sixteenissä.
Fede Federiko oli sivussa loukkaantumisen takia Pittsburghin First Four -voitossa Mississippi Statea vastaan. Pittsburgh eteni 64 parhaan joukkoon jännittävällä 60-59 (35-34) -voitolla.
Pittsburgh pelaa tänään perjantaina Iowa Statea vastaan ottelun, jonka voittaja etenee 32 parhaan joukkoon.
NCAA:n lopputurnauksen lisäksi yliopistot pelaavat muita pienempiä lopputurnauksia. Ville Tahvanainen ja Bradley osallistuivat National Invitation Tournamentiin (NIT), jossa Bradleyn tie tyssäsi yhteen otteluun, kun Wisconsin oli parempi 62-81 (35-40).
Tahvanainen keräsi ottelussa nimiinsä seitsemän pistettä, yhden syötön ja riiston 17 minuutin peliajalla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi häkellyttäviä otteitaan, kun Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti säkitti jo toistamiseen tällä kaudella 31 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State voittivat viimeisen viikon aikana kaksi ottelua. Jokaisen neljästä pelistään voittanut Florida State on valtakunnallisesti rankattu sijalle 13.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Touko Tainamo, joka keräsi 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan, kun Denver nousi 18 pisteen takaa voittoon.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Suomalaisonnistujiin lukeutui Kati Ollilainen, joka aloitti tulokaskautensa yliopistokentillä säkittämällä 14 pistettä Wyomingin voitossa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Olivier Nkamhoua aloitti kauden erinomaisesti Michiganin paidassa, kuten myös Touko Tainamo, joka latoi avauspelissään hurjan 31 pistettä ja 18 levypalloa Denverille.
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
Yhdysvaltojen naisten koripallon yliopistosarja, NCAA, on käynnistynyt alkuviikosta. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 13 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Yhdysvaltojen miesten koripallon yliopistosarja, NCAA, käynnistyy maanantaina 6.11. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 14 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Suomalaisten koripallon suurlupaus, Tapiolan Hongan kasvatti, Elsa Lemmilä, 18, on valinnut yliopistonsa. 197-senttinen Lemmilä siirtyy syksyllä 2024 Ohio Staten yliopistoon.
Neljä kautta Tennesseetä Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuori runkopelaaja Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta viimeiseksi yliopistokaudekseen. Nkamhoua on valinnut uudeksi osoitteekseen Michiganin, joka kuuluu Tennesseen tavoin NCAA:n huippujoukkueisiin.
C-USA-konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi valittu Elina Arike, 23, vaihtaa yliopistoaan Yhdysvalloissa. Edelliset kolme kautta UTEP:ssa pelannut Hyvinkään Pontevan kasvatti suuntaa seuraavaksi Texas Techiin.
Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Elina Aarnisalo, 17, on valinnut yliopistonsa. 177-senttinen Aarnisalo liittyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopiston riveihin.
Viime viikonloppuna 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta Omnia Basketball Akatemian riveissä juhlineet Morris Ugusuk ja Okku Federiko ovat sitoutuneet South Carolinan yliopistoon.
NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, Olivier Nkamhoua pelasi 27 pisteen huippupelin, kun Nkamhoua ja Tennessee kaatoivat Jacob Grandisonin Duken ja etenivät 16 parhaan joukkoon.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Henna Sandvik ja Indiana on viikonlopun jälkeen enää suomalaisista naispelaajista mukana turnauksessa. Indiana kohtaa tänään toisella kierroksella Miamin.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n miesten lopputurnaukseen valittiin kolmen suomalaispelaajan yliopistot, kun Jacob Grandisonin edustama Duke, Olivier Nkamhouan Tennessee ja Fede Federikon Pittsburgh jatkavat pelejään March Madnessissä.
Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n naisten lopputurnauksessa nähdään peräti viisi suomalaispelaajaa, kun Sara Bejedin, Janette Aarnion, Henna Sandvikin, Liisa Taposen ja Cia Eklöfin yliopistot saivat paikan March Madnessiin. Elina Arike taas valittiin C-USA:n vuoden puolustuspelaajaksi.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA lähestyy loppuhuipennustaan, kun käynnissä ovat konferenssien lopputurnaukset. Jacob Grandisonin Duke, Olivier Nkamhouan Tennessee ja Mustapha Amzilin Dayton ovat vielä pystyssä ja kamppailevat valtakunnallisesti lopputurnauspaikasta.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella March Madness on kovassa vauhdissa, kun Henna Sandvikin ja Sara Bejedin yliopistot putosivat konferenssien lopputurnauksissa. Cia Eklöfin edustama Washington State taas teki jättiyllätyksen, kun joukkue eteni konferenssimestaruuteen asti.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Elina Arike heitti kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat, kun UTEP voitti kahdesti peräkkäin Conference USA:n otteluissa.