Lassi Tuovin kausi Ranskassa alkoi niukalla tappiolla

24.9.2022 21:49 Lassi Tuovin Strasbourg pääsi irti, kun Ranskan liiga käynnistyi viikonloppuna. Strasbourg taipui kauden avauksessaan niukasti Pau-Lacq-Orthezille 80-83 (41-44).

Lassi Tuovin kausi starttasi jo viikonloppuna. (Kuva: Ville Vuorinen)

Strasbourg aloitti vahvasti vieden avausneljänneksen 27-14, mutta Pau pisti toisella vielä paremmaksi 30-14. Lopulta joukkueiden välinen kolmen pisteen ero tauolle lähtiessä säilyi loppuun saakka.

- Meillä oli ylä- ja alamäkiä ja harmittavasti mentiin liian alas lopussa. Emme olleet tarpeeksi kovia puolustuksessa. Paulla oli 40 levypalloa ja 20 syöttöä. Se osoittaa sen, että annoimme heidän pelata yhdessä ja siksi he voittivat. Toisella puoliajalla ongelma oli, ettemme kertaakaan päässeet takaisin johtoon. Olen pettynyt, mutta sanotaanko, että olen tottunut tähän. Häviän kauden ensimmäisen pelin joka kerta. Palaamme takaisin töihin nopeasti, sillä kohtaamme Dijonin tiistaina, Tuovi analysoi ottelua Strasbourgin sivuilla.
Ottelutilastot

Ranskan ProB:ssä kausi saatiin käyntiin Leaders Cupilla ja Ilari Seppälä oli vielä sivussa Saint-Chamondin kokoonpanosta, kun joukkue aloitti 81-69 (50-37)-voitolla Vichy-Clermontista.
Ottelutilastot

Henkilöt

 
18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

8.3.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa lähellä jatkopaikkaa Mestarien liigassa

Teneriffa puristi lähemmäs Mestarien liigan puolivälieräpaikkaa ilman Sasu Saliniakin. Ranskassa, Liettuassa ja Islannissa suomalaispelaajat pääsivät juhlimaan tärkeitä voittoja.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

28.2.2024 12:36 Susijengi

Elias Valtonen siirtyy Manresasta Granadaan

Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.

18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

17.2.2024 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen Viron cupin finaaliin – Salin välieriin Espanjassa ja Jantunen Ranskassa

Severi Kaukiainen pääsee taistelemaan Viron cupin mestaruudesta, kun Kalev/Cramo selvitti tiensä finaaliin. Sasu Salinin Teneriffa taisteli tiensä Espanjan cupin välierään ja Ranskassa Mikael Jantusen sekä Tuomas Iisalon cup-jahti jatkuu myös välierässä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

12.2.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin oli tekemässä seurahistoriaa

Sasu Salin kantoi oman kortensa kekoon, kun Teneriffa teki uuden seuraennätyksen Espanjan liigassa. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät voittojen makuun.

Näytä lisää vastaavia