5.6.2017 Valtakunnalliseen I B-divisioonakauteen valmistautuva Lokoko Bisons on tehnyt yhden kauden mittaiset pelaajasopimukset Loimaan Korikonkarien kasvattien Markus Lammelan ja Konsta Seppälän kanssa.

Konsta Seppälä ja Markus Lammela juhlivat jatkosopimuksia joukkueenjohtaja Heikki Perhon kanssa. Kuva: LoKoKo Bisons.
Viime kaudella Biisonien riveissä pelanneet Markus Lammela ja Konsta Seppälä uhkuvat peli-intoa ja uskovat tulevan kauden olevan heille läpilyöntikausi aikuisten sarjoissa. Varsinkin Lammelan viime kausi oli loukkaantumisten vuoksi rikkonainen, mutta nyt molemmat nuoret miehet pääsevät aloittamaan kauteen valmistavan harjoittelun terveinä.
Viikonloppuna valkolakin päähänsä saaneen Konsta Seppälän tulevaa kautta tulee häiritsemään heinäkuussa alkava varusmiespalvelus, jonka Seppälä suorittaa Säkylän Huovinrinteellä.
Biisoneilla on nyt pelaajasopimukset Lammelan ja Seppälän lisäksi Esko Salosen ja Juho-Matti Henttosen kanssa. Seura tiedottaa uusista pelaajasopimuksista lähipäivinä.
Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.
Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.
Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.