7.12.2012 KTP nousi perjantaina Korisliigan kärkikaksikon Tampereen Pyrinnön ja Nilan Bisonsin kanssa tasapisteisiin. Kotkalaisten kotivoitto liigajumbo FoKoPosta varmistui kuitenkin vasta viimeisellä sekunnilla 99–98 (59–50)-lukemin. Viidennen perättäisvoittonsa napanneen KTP:n lisäksi perjantaina hakivat voitot Salon Vilpas ja Kauhajoen Karhu.
Bojan Sarcevic ja KTP selvisivät FoKoPon piinasta.
Shawn Atupemin Vilpas pimensi Namika Lahden.
J'Nathan Bullockin Karhu raateli Korihait. Kuvat: Kai Kilappa, Salon Vilpas & Francois Perthuis.
Kotkassa nähtiin heittonäytös, jossa joukkueet mättivät jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella kymmenen ja taukoon mennessä 18 kolmen pisteen koria. Kaikkiaan korisukkaa pöllytettiin 27 kolmosen edestä.
Peli sai yllättävän käänteen, kun FoKoPo voitti kolmannen jakson 34-15 ja nousi parhaimmillaan 12 pisteen johtoon. KTP tavoitti eron päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta FoKoPo roikkui voitossa kiinni viime sekunneille asti. Forssalaiset saivat vielä kaksi heittoyritystä ilmaan viimeisen kymmenen sekunnin aikana, mutta voitto jäi Kotkaan.
– Voitto tyydytti ja hyökkäyspeli toimi, mutta puolustaminen oli vain näennäistä emmekä olleet siinä täydellä ajatuksella. FoKoPo pisti meidät ahtaalle pelaamalla rohkeasti ja heittämällä hyvin, totesi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.
Kotkalaisten tehosäkittäjät olivat neljä kolmosta kairannut Bojan Sarcevic (27/1/3 syöttöä/3 riistoa) sekä kolmesti kaaren takaa onnistunut Antwine Williams (17/4/3 syöttöä).
Peräti 65% tarkkuudella kolmosensa upottaneesta FoKoPosta Charlie Burgess (25/6/4 syöttöä), Olli Kaunomäki (22/4) sekä Jahmar Thorpe (20/13) olivat vireessä.
Salon Vilpas kohensi asemiaan pudotuspeliviivan yläpuolella hakemalla Namika Lahdesta 65–74 (28–32)-voiton.
Hyvin puolustaneet salolaiset pysyivät läpi ottelun muutaman pisteen johdossa ja kasvattivat lopulta viimeisellä neljänneksellä eron yli kymmenen pisteen. Hyökkäyspäässä takellelleet lahtelaiset eivät päässeet sen jälkeen enää kuutta pistettä lähemmäs.
Ilman Alex Vaenerbergia ja Mikael Sandbergia pelanneesta Vilppaasta Troy Barnies (19/10), Eero Lehtinen (16/6) sekä Shawn Atupem (16/8/3 syöttöä) tyylittelivät korkeimmat tehot.
Namikasta Jordan Hasquet (17/6) ja Louis Johnson (15/6) upottivat korkeimmat pisteluvut.
Kauhajoen Karhu jatkoi Uudenkaupungin Korihaiden alamäkeä 85–98 (34–60)-vierasvoitolla.
Peli näytti ratkeavan nopeasti, kun Karhu pääsi puoliajalle 26 pisteen johdossa. Puolustusmuotoa vaihtavalla Korihait kipusi päätösjaksolla viiden pisteen päähän, mutta lopputulos jäi taas uusikaupunkilaisittain laihaksi.
Karhulta J’Nathan Bullock (24/11), Tremaine Ford (14/9) sekä Giordan Watson (15/5/4 syöttöä) tyylittelivät komeimmat lukemat.
Yhä ilman Chris Taftia ja Petri Heinosta pelanneesta Korihaista Alain Laroche (19/4) sekä Ramon Dyer (18/9/4 riistoa) olivat pelipäällä.
(STT)
Kauhajoki nappasi täpärän voiton puolivälieräavauksesta Tampereen Pyrintöä vastaan.
Neljästä puolivälieräsarjasta korkattiin tänään kolme. Illan kohokohdaksi nousi 17-vuotiaan Samu Adlerin ratkaisukyky.
Korisliigan puolivälierät 2025 käynnistyvät lauantaina 22. maaliskuuta. Nyt esittelyssä Helsinki Seagulls (sija 1) ja Kouvot (8) sekä Salon Vilpas (4) ja Korihait (5).
Korisliigan puolivälierät 2025 käynnistyvät viikonloppuna. Lauantaina 22. maaliskuuta kohtaavat Kataja Basket (sija 3) ja Bisons Loimaa (6), ja sunnuntaina 23. maaliskuuta sarjansa avaavat Kauhajoki (2) ja Tampereen Pyrintö (7).
Korisliigan runkosarjan korikuningas oli Kataja Basketin KeShawn Curry, joka tilastoi 23,9 pistettä ottelua kohden. Seagullsin Lassi Nikkarisen nimi puolestaan komeilee kauden päätteeksi syöttötilaston kärjessä.
Miesten Korisliigan viimeinen jatkosarjakierros on pelattu ja puolivälieräparit vihdoin selvillä. Viimeisen playoff-paikan vei Kouvot. Pudotuspelit alkavat lauantaina 22. maaliskuuta.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Kouvot ja BC Nokia taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta. Katajan KeShawn Curry ja Kouvojen Blake Francis puolestaan ratkaisevat korikuninkuuden.
Korisliigan alemmassa jatkosarjassa voittivat tänään Tampereen Pyrintö ja Kouvot, ylemmässä Salon Vilpas.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään yksi ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.
Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.