Kotietu pitää divarifinaaleissa – Bisons voiton päässä mestaruudesta

22.4.2023 21:16 Bisons Loimaa otti finaalisarjan toisen voiton kotikentällään, kun se kaatoi JBA:n 73–64 (39-31).

Loimaan Liikuntahallille oli kerääntynyt reilut 700 silmäparia seuraamaan I divisioona A:n kolmatta finaalia. Lauantainen kamppailu pysyi tasaisena alusta loppuun asti.

Bisons oli piirun verran parempi läpi ottelun, mutta se ei saanut missään vaiheessa karattua vierailta. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta viimeisen viiden minuutin aikana, jonka kotijoukkue vei nimiinsä 14-7 ja koko ottelun 73-64.

Kotijoukkueen parhaimmistoa oli Tevaun Kokko, joka kirjautti 25 pistettä, kahdeksan levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Jordan Roberts tilastoi 18 pisteen ja 10 levypallon tuplatuplan.

Jyväskylä Basketball Academyn pisteykkönen oli 16 pistettä heittänyt ja 9 levypalloa noukkinut Oliver Kandén.

Mestaruus on katkolla loimaalaisille tulevana tiistaina Jyväskylässä.

Ottelutilastot >

 
28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

5.9.2023 13:26 Miesten I divisioona A

Rokas Čivilis JBA:n riveihin

Miesten I divisioona A -kauteen valmistautuva Jyväskylä Basketball Academy on solminut sopimuksen 191-senttisen liettualaisen kanssa.

28.8.2023 13:16 Miesten I divisioona A

Santeri Makkonen Honkaan

Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Tapiolan Hongan miesten joukkue vahvistuu, kun joukkueeseen liittyy viime kauden Bisonsissa pelannut Santeri Makkonen, 22.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

14.8.2023 12:29 Miesten I divisioona A

Lindbom jatkaa Tapiolan Hongassa

Miesten I divisioona A -kauteen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen Carl Lindbomin kanssa.

24.7.2023 23:03 Miesten I divisioona A

Niilo Kärkkäinen palaa JBA-paitaan

Miesten I divisioona A:ssa pelaava Jyväskylä Basketball Academy on tehnyt sopimuksen Niilo Kärkkäisen, 24, kanssa, joka palaa JBA-paitaan vietettyään kaksi edellistä kautta Korisliigan Salon Vilppaassa.

24.7.2023 15:07 Miesten I divisioona A

Markus Rautasalo ja Robin Åvist siirtyvät ToPoon

Miesten I divisioona A:ssa pelaava Torpan Pojat tiedotti tehneensä sopimukset Markus Rautasalon, 23, ja Robin Åvistin, 23, kanssa.

20.7.2023 08:50 Miesten I divisioona A

Mirko Laitinen ja Kalle Koponen sopimuksiin ToPon kanssa

Miesten I divisioona A:ssa pelaava Torpan Pojat on solminut pelaajasopimuksen Mirko Laitisen, 23, ja paluumuuttaja Kalle Koposen, 21, kanssa.

19.7.2023 09:06 Miesten I divisioona A

David Gonzalvez vahvistaa Tapiolan Honkaa

Miesten I divisioona A:ssa ensi kaudella pelaava Tapiolan Honka on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen David Gonzalvezin, 35, kanssa. Gonzalvez on pelannut Suomessa eri sarjatasoilla jo seitsemän kauden ajan.

22.6.2023 08:15 Miesten I divisioona A

JBA:n valmennus valmiina kaudelle 2023-24

Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkueiden I divisioonissa pelaavat kokoonpanot hakevat vielä lopullista muotoaan, mutta ammattivalmentajista koostuva valmennusporras on lyöty lukkoon jo ensimmäisten kesähelteiden kuumottaessa.

21.6.2023 13:29 Miesten I divisioona A

Rissanen ja Tuomi jatkavat Hongassa

Miesten I divisioona A:ssa pelaava Tapiolan Honka on solminut jatkosopimukset Matias Rissasen ja Iiro Tuomen kanssa.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

31.5.2023 15:01 Miesten I divisioona A

Heinonen jatkaa Hongan peräsimessä - Wilson mukaan valmennustiimiin

Tapiolan Hongan miesten edustusjoukkue jatkaa ensi kaudella Aapo Heinosen komennossa. 39-vuotias Heinonen aloittaa jo kuudennen kautensa Hongan miesten päävalmentajana. Apuvalmentajaksi nousee Jamar Wilson.

10.5.2023 11:34 Seura tiedottaa

Besim Maxhuni jatkaa Raidersin päävalmentajana

Raiders Basketin päävalmentajana kausilla 2021–22 ja 2022–23 toiminut Besim Maxhuni jatkaa seurassa myös tulevalla kaudella. Raiders on mennyt pelillisesti eteenpäin Maxhunin alaisuudessa kausi kaudelta ja pelannut kaksi perättäistä kautta peräkkäin miesten I divisioonan A:n pudotuspeleissä.

25.4.2023 21:12 Korisliiga

Bisons vei hurjan trillerin ja nappasi paikan ensi kaudeksi Korisliigaan

Jyväskylä Basketball Academy ja Bisons Loimaa tarjosivat Jyväskylässä pelatussa neljännessä I divisioona A:n finaalissa huiman näytelmän, joka ratkesi vasta viimeisillä sekunneilla loimaalaisten hyväksi 76-77 (37-36).

21.4.2023 12:43 Miesten I divisioona A

Tuukka Kotti ja Honka jatkosopimukseen

Tuukka Kotti ja Tapiolan Honka ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

19.4.2023 22:10 Miesten I divisioona A

JBA tasoitti I divisioona A:n finaalisarjan 1-1:een

Jyväskylä Basketball Academy oli toisessa finaalissa kotikentällään vanhempi, kun se kaatoi Bisons Loimaan 80–63 (39–30).

17.4.2023 16:00 Miesten I divisioona A

Bisonsin Makkoselle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Bisons Loimaan Santeri Makkoselle varoituksen.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

Näytä lisää vastaavia