Korisliigassa jännitysnäytelmien perjantai-ilta

18.11.2016 Korisliigassa nähtiin perjantai-iltana kolme äärimmäisen jännittävää ottelua, joista kahden ratkaisu nähtiin vasta viimeisillä heitoilla. Kataja Basket voitti vieraissa uskomattomasti jatkoajalle venyneen ottelun Kobria vastaan Rion Brownin kolmosella vain neljä sekuntia ennen loppusummeria. Desmond Williams taas ratkaisi voiton Salon Vilppaalle buzzer beater -kolmosella.

Ilari Seppälä teki uransa ennätyspisteet kasvattajaseuraansa Kobria vastaan.

Michael Pounds teki myös selvää jälkeä Karhuvuoressa.

Marcus Van teki paluun Korisliiga-parketeille loukkaantumisen jälkeen. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma, Francois Perthuis & Erkki Hautaviita.


Kataja ja Kobrat eivät saaneet eroa toisiinsa varsinaisella peliajalla. Vain neljä sekuntia ennen loppusummeria Dom Morrisille tuomittiin kaksi vapaaheittoa, kun Kobrat oli jäljessä kolme pistettä 85-88. Morris heitti kuitenkin molemmat vapaaheitoistaan ohitse, mutta vanha konkari Damon Williams haki hyökkäyslevypallon, kuljetti nurkkaan ja ampui kolmosellaan pelin jatkoajalle.
 

Samaa trendiä mukaillen myös jatkoaika ratkaistiin vasta aivan viimeisillä sekunneilla. Vesa Mäkäläinen tasoitti ottelun 34 sekuntia ennen loppua tilanteeseen 98-98, mutta Aubrey Conerly epäonnistui omassa yrityksessään toisessa päässä.
 

Kataja pelasi pallon Rion Brownille, joka laukaisi kolmosen pussin pohjalle, kun kelloon jäi aikaa enää neljä sekuntia. Kobrien Mario Edwards sai vielä aikalisän jälkeen mahdollisuuden tasoittaa pelin, mutta heitto sujahti ohitse ja Kataja nappasi 98-101 (36-38, 88-88) -vierasvoiton.
 

Katajan Ilari Seppälä kuritti kasvattajaseuraansa upottamalla uransa korkeimman pistemäärän 32 pistettä ollen koko parketin pistehai. Katajan muista pisteistä vastasivat vahvistusnelikko Brown (17/3), Nino Johnson (19/10), Joey King (14/3) ja Daniel Mullings (13/15/7 syöttöä).
 

Kobrien etevimmät olivat Jamal Jones (29/4), Morris (24/10) ja triplatuplan tehtaillut Damon Williams (15/13/10).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Vilpas voittoon Desmond Williamsin sensaatiomaisella buzzer beaterilla

KTP-Basket taas isännöi Steveco Areenalla Vilpas Vikingsia, joka nappasi sarjapisteet mukaansa salolaisfanien verkkokalvoille varmasti ikuisuuden piirtyneellä buzzer beater -kolmosella.
 

17 sekuntia ennen loppua Juwan Staten toi Vilppaan kahden pisteen päähän 75-73, mutta KTP-kasvatti Michael Pounds rikkoi kotijoukkueen Joni Herralaa epäurheilijamaisen virheen arvoisesti. Herrala heitti ohitse molemmat vapaaheittonsa, kuten myös hetkeä myöhemmin Sherman Gay, joten salolaisille jäi vielä 7 sekuntia aikaa.
 

Puolustuslevypallon jälkeen pallo pelattiin Statenille, joka ajoi keskeltä syöttäen Williamsille, joka naulasi kolmosen summerin soidessa ja Vilpas pääsi juhlimaan täysin rinnoin 75-76 (34-36) -vierasvoittoa.
 

Läpi ottelun Vilppaan ykkösnimi oli Pounds, joka heitti 20 pistettä, haki 2 levypalloa ja jakoi 3 syöttöä. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Staten (13/4/5), Matias Ojala (10/4) ja Nathan Buss (10/2). Williamsin illan saldo oli 7 pistettä ja 14 levypalloa.
 

KTP:n tehokaksikko oli Gay (25/7) sekä 21 pistettä ja 4 levypalloa kirjauttanut Villematti Kopio.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Korihait niukkaan kotivoittoon Pyrinnöstä

Pohitullissa sarjanousija Uudenkaupungin Korihait isännöi Tampereen Pyrintöä. Illan teeman mukaan Pohitullissa nähtiin tiukka vääntö, jonka isännät veivät 88-80 (41-41) Pyrinnön huohottaessa niskaan viimeisillä minuuteille asti.
 

Vajaat kaksi minuuttia ennen loppua Ricky Minard toi kolmosellaan ”Punakoneen” kolmen pisteen päähän 81-78, mutta Korihait eivät vähästä herpaantuneet. Dominique Lee ratkaisi ottelun käytännössä kolmosellaan 30 sekuntia ennen loppusummeria ja loppunumerot viimeisteli vapaaheittoviivalta Leen lisäksi Emmanuel Holloway, vaikka vieraiden Antero Lehdon lay-up toi hetkeksi toivoa Pyrinnölle.
 

Isäntien pistenikkarit olivat Lee (19/12), Holloway (16/5/6), Erik McAlister (15/6) sekä kentille palannut soturi Marcus Van (14/9). Pyrinnön paras pistemies oli Minard, joka nakutti 25 pistettä, noukki 9 levypalloa ja jakoi 7 syöttöä.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

12.1.2023 13:00 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina luvassa kaksi huimaa välierää

Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan perjantaina ja lauantaina Urhea-hallissa Helsingissä. 10 000 euron rahapalkinnosta mittelevät BC Nokia, Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Kauhajoki.

10.1.2023 21:58 FIBA Europe Cup

Kauhajoki jatkaa hurjana eurokentillä – haki arvokkaan vierasvoiton Israelista lohkon kärkiottelusta

Kauhajoen vierassaldo FIBA Europe Cupissa pysyi puhtaana, kun joukkue kaatoi tiistaina jatkolohkon kärkiottelussa israelilaisen Hapoel Haifan 59–66 (30–41). Kauhajoki jatkaa lohkon kärjessä puhtaalla pelillä.

10.1.2023 20:30 Korisliiga

LJ Thorpen lähes koko kentän kolmonen siivitti Pyrinnön voittoon – Katajalle kotivoitto Nokiasta

Miesten Korisliigassa nähtiin tänä iltana kaksi kotivoittoa, kun sarjapisteet menivät Tampereen Pyrinnölle ja Kataja Basketille.

10.1.2023 12:00 Korisliiga

Seagullsin Jeffrey Carroll on Korisliigan Kuukauden vahvin

Korisliigojen ja NOCCOn solmiman markkinointiyhteistyön myötä kuukauden pelaajat ovat jatkossa Kuukauden vahvimpia. Joulukuussa 2022 miesten Korisliigan Kuukauden vahvimmaksi valittiin Helsinki Seagullsin Jeffrey Carroll.

8.1.2023 18:55 Korisliiga

Kauhajoki otti vierasvoiton Kouvoista – pitää kiinni paalupaikastaan

Illan ainoa Korisliiga-ottelu päättyi Kauhajoen vierasvoittoon Severi Kaukiaisen johdolla.

7.1.2023 19:37 Korisliiga

Vilpas pelasi KTP:n kumoon tasaisen varmalla esityksellä – valmentaja kiitteli kohentunutta joukkuepuolustusta

Salon Vilpas otti kovan kotivoiton KTP-Basketista Korisliiga-illan ainoassa ottelussa.

7.1.2023 19:10 Korisliiga

Korihait-Pyrintö-ottelun tulos jää voimaan

Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on käsitellyt 30.12.2022 pelatun Korisliiga-ottelun Korihait-Pyrintö tapahtumat ja päättänyt jättää lopputuloksen (84–81) voimaan.

7.1.2023 12:54 Korisliiga

Honka järjesti jymy-yllätyksen kaatamalla sarjakärjen – "Pakko myöntää, että oli yllätys vähän meillekin"

Miesten Korisliigassa pelattiin loppiaisena neljä ottelua, joista ehdottomasti suurin yllätys nähtiin Espoossa.

3.1.2023 20:33 Korisliiga

Arttu Saarijärvi ratkoi jatkoaikavoiton Lahdelle – Kauhajoki ja Seagulls jatkavat nousuaan

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään täysi kierros. Voittoja keräsivät niin yllättäjät kuin kärkinimetkin.

2.1.2023 11:53 Korisliiga

Suomen mestari Simeon Carter palaa Kauhajoelle

Hallitseva Suomen mestari ja Korisliigan kärkipaikalla voittoputkessa viilettävä Kauhajoki vahvistaa joukkuettaan viime kaudella joukkueessa pelanneella Simeon Carterilla.

31.12.2022 18:02 Korisliiga

Nokia kävi lähellä yllätystä, mutta Kauhajoki selvitti lopulta uudenvuoden väännön

Kauhajoki otti täpärän kotivoiton uudenvuoden aaton ainoassa Korisliiga-pelissä.

30.12.2022 21:48 Korisliiga

Kotijoukkueet vahvoilla Korisliigassa – Seagulls illan ainoaan vierasvoittoon

Sarja jatkui viidellä ottelulla. Voitokkaasti vuotensa päättivät Kouvot, KTP, Seagulls, Kataja sekä Korihait.

28.12.2022 20:42 Korisliiga

Perttu Blomgren ja Vilpas ottivat roiman voiton – Kobrat ja Kouvot väänsivät viime sekunneille asti

Miesten Korisliiga-illan viidestä ottelusta sarjapisteet menivät Vilpaalle, Seagullsille, Kauhajoelle, Nokialle ja Kouvoille.

28.12.2022 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin mestaruudet ratkeavat tammikuussa, liput nyt myynnissä

Naisten ja miesten koripallon Suomen Cup huipentuu tammikuun 13.–15. päivä Urhea-hallissa Helsingissä pelattavaan Final Fouriin. Koriksen superviikonloppu pitää sisällään sekä naisten että miesten välierät sekä finaalin.

27.12.2022 21:08 Korisliiga

Chris Clarke hurjasteli triplatuplan paluuottelussaan, Lahti Basketballin tappioputki poikki

Korisliiga palasi joulutauolta tiistaina, kun Lahti Basketball ja KTP-Basket kohtasivat illan ainoassa ottelussa. Lahtelaisjoukkueeseen palannut Chris Clarke johdatti joukkueensa voittoon lukemin 99–87 (54–43).

21.12.2022 08:50 Korisliiga

Kuukauden vahvin, Zena Edosomwan: ”Korisliigan taso yllätti minut”

Marraskuun 2022 vahvin pelaaja, Harvardin kasvatti Zena Edosomwan, arvostaa suomalaisen Korisliigan taktista pelitapaa mutta yllättyi siitä, kuinka fyysistä peli samalla on.

20.12.2022 23:08 FIBA Europe Cup

Kauhajoki haki maukkaan voiton BC Budivelnyk Kiovasta

Kauhajoki jatkoi voittokulkuaan FIBA Europe Cupin jatkolohkon toisessa ottelussa, kun se voitti ukrainalaisen BC Budivelnyk Kiovan Italiassa pelatussa ottelussa lukemin 72–65 (42–36).

Näytä lisää vastaavia