Helmi Tulosella väkevä aloitus kauteen – Elina Aarnisalo iskussa Belgiassa

2.10.2023 10:38 Helmi Tulonen sai hyvän startin kauteensa Italian liigassa ja Elina Aarnisalo esiintyi vahvasti Belgian liigassa. Saksassa Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen kausi käynnistyi voittoisasti.

Elina Koskimies (vas.), Helmi Tulonen (kesk.) ja Linda-Lotta Lehtoranta (oik.) saivat kautensa käyntiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Helmi Tulonen aloitti kautensa vahvasti Italian Serie A1:ssä ollen Sanga Milanon pisteykkönen 13 pisteen saldolla, mutta San Martino di Lupari oli kotikentällään vahvempi lukemin 82-68 (40-38). Tulonen täytteli tilastojaan myös kuudella levypallolla, syötöllä ja riistolla.
Ottelutilastot

Elina Aarnisalo jatkoi vahvoja esityksiään Kangoeroes Mechelenin riveissä, kun maan kärkiseuroihin lukeutuva Namur Capitale jäi kenguruiden loikan alle 93-58 (48-35). Aarnisalo operoi tehokkaasti 15 pisteen, kuuden levypallon, kahden syötön ja riiston tilastoilla.
Ottelutilastot

Saksassa saatiin kausi käyntiin ja Keltern aloitti mestaruutensa puolustamisen niukalla 69-68 (31-34)-voitolla Hannoverista. Linda-Lotta Lehtoranta heitti ottelussa yhden pisteen, nappasi kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. Elina Koskimiehen tilastot täyttyivät kolmella levypallolla.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.

 
1.12.2023 09:49 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupissa saatiin lohkovaihe päätökseen - kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin

EuroCupin alkulohko saatiin päätökseen tällä viikolla. Pudotuspeleissä suomalaispelaajista nähdään Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

27.11.2023 11:46 Suomalaiset ulkomailla

Koskimies tuuletti Saksan suomalaiskohtaamisen voittoa – Aarnisalo loisti Belgiassa

Elina Koskimies pääsi kuittailemaan suomalaishengessä, kun Keltern kaatoi Roosa Lehtorannan Angels Nördlingenin Saksassa. Elina Aarnisalo säkenöi Belgian liigan kärkiottelussa ja Sofia Pelander dominoi koria Ruotsissa.

24.11.2023 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin ja Lahtisen joukkueet varmistivat jatkopaikan EuroCupissa

Awak Kuierin Reyer Venezia ja Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet varmistivat paikkansa EuroCupin pudotuspeleissä nappaamalla voitot. Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta juhlivat myös voittoa.

20.11.2023 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Helmi Tulonen loistivat Italiassa

Awak Kuier ja Helmi Tulonen palasivat vahvasti maajoukkuetauon jälkeen tositoimiin seurajoukkueissaan. Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Rokkanen esiintyivät myös edukseen.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

6.11.2023 23:30 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaispelaajien joukkueet hyvässä iskussa Saksassa

Susiladies-pelaajat osoittivat Euroopan parketeilla olevansa valmiita tuleviin EM-karsintaotteluihin. Saksan Bundesliigassa suomalaispelaajien joukkueet ovat hienosti voittotaistelussa ja Tshekissä Sara Rokkanen heitti 25 pistettä.

2.11.2023 11:18 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier pääsi viettämään murskajaisia EuroCupissa

Awak Kuier pääsi nautiskelemaan todellisista murskajaisista, kun Reyer Venezia jatkoi voittoisasti EuroCupissa. Voittoja pääsivät juhlimaan myös Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

30.10.2023 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander hurjana Ruotsin cupissa – Awak Kuier tippasi Venezian sarjakärkeen

Sofia Pelander oli johdattamassa Norrköpingiä Ruotsin cupin välieriin loisto-otteillaan ja Awak Kuier ratkaisi summeritippauksella Venezialle voiton. Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat hyvässä iskussa Saksassa.

27.10.2023 09:15 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier järjesti blokkibileet EuroCupissa

Awak Kuier pisti pystyyn melkoisen blokkishow’n hänen torjuessaan vastustajan heiton peräti seitsemästi Reyer Venezian jatkaessa voittoisasti EuroCupissa. Voiton kunniaksi pääsivät tuulettavamaan myös Elina Aarnisalo sekä Lotta-Maj Lahtinen.

23.10.2023 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier vei suomalaiskohtaamisen Italiassa

Italiassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskivät yhteen. Roosa Lehtoranta puolestaan debytoi Saksan liigassa.

22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

20.10.2023 09:11 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo säkenöi EuroCupissa - Awak Kuier jatkoi vahvasti

Elina Aarnisalo ja Awak Kuier esittivät erinomaisia otteita EuroCupissa johdattaessaan joukkueensa voittoihin. Myös Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta pääsivät juhlimaan voittoa hyvien esitysten päätteeksi.

16.10.2023 10:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier huippuiskussa kauden debyytissään

Awak Kuier juoksi pelikentälle ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian riveissä ja oli heti loistovireessä. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan juhli Espanjan liigan suomalaiskohtaamisen voittoa ja Sara Rokkanen esiintyi vahvasti Tshekin liigassa.

12.10.2023 23:44 Suomalaiset ulkomailla

EuroCup starttasi: Lotta-Maj Lahtinen juhli voittoa – Awak Kuier Reyer Venezian mukana

Naisten EuroCupissa nähdään tällä kaudella yhteensä viisi suomalaispelaajaa, joista neljä pääsi avauspäivänä tositoimiin. Lotta-Maj Lahtinen pääsi juhlimaan voittoa ja Awak Kuier oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian kokoonpanossa.

8.10.2023 22:29 Susiladies

Helmi Tulonen hurjaan tupla-tuplaan - useita Susiladies-onnistujia

Helmi Tulonen oli ottelun ehdoton ykköstähti, kun hän johdatti 23 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplalla Sagna Milanon kauden avausvoittoon. Muutenkin Susiladiesin pelaajat esiintyivät laajalla rintamalla edukseen Euroopan koriskentillä.

1.10.2023 10:16 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jatkosopimukseen Saksan mestarin Kelternin kanssa

Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

25.9.2023 08:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten kaudet saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa

Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.

18.9.2023 13:26 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen Espanjan pääsarjan AE Sedis Bàsquetiin

Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.

31.8.2023 11:36 Susiladies

Elina Koskimies siirtyy Saksan mestarijoukkueeseen, EuroCupissa pelaavaan Kelterniin

Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.

Näytä lisää vastaavia