Dettmann kiitteli koripalloväkeä reagointikyvystä liittokokouksen alkajaisiksi

31.10.2020 14:38 Maajoukkueiden päävalmentaja Henrik Dettmann otti puhevuorossaan kiinni tärkeisiin asioihin Suomen Koripalloliiton liittokokouksessa. Lisäksi kokous käsitteli ensimmäistä siirtymävaiheen jälkeistä kokonaista kilpailukautta vastaavaa tilikautta.

Koronatilanteen vuoksi Suomen Koripalloliiton syysliittokokous järjestettiin lauantaina etäkokouksena. Kokouksessa maajoukkueiden päävalmentaja Henrik Dettmann kiitti puheenvuorossaan koripalloväkeä hyvin tehdystä työstä läpi vaikeiden aikojen sekä muistutti lasten liikkumattomuudesta ja kannusti liikkumaan nuorella iällä monipuolisesti useiden eri lajien parissa.

- Ensinnäkin kiitos siitä, että koripalloväki ei ole luovuttanut – ja sama pätee koko urheilukenttään. Pukukoppipuheessa sanotaan, että kaikki jätetään kentälle, koripallo- ja urheiluväki on eturintamassa toiminut vaikeiden aikojen keskellä juuri näin ja siitä iso kiitos kaikille. Jos aiemmin on tuskailtu, että urheilu ei saanut ansaitsemaansa arvostusta, kun jatkossakin toimitaan tällä tavalla, niin varmasti saadaan, Henrik Dettmann kiitti. 

- Kiitos koripalloihmisille, että he ovat toimineet vastuullisesti omassa toiminnassaan sekä tapahtumajärjestäjinä. Toivon vilpittömästi, että ihmiset löytävät jatkossa entistä enemmän turvallisiin ottelutapahtumiin. Sitä kautta voimme pitää seurat elinvoimaisina, Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo kommentoi.

Koripalloliiton tulos ylijäämäinen

Koripalloliiton tilikauden tulos oli 477.127 euroa ylijäämäinen. Toimintakausi 2019-20 oli liiton historiassa poikkeuksellinen: sarjakausi jouduttiin keskeyttämään 12.3.2020 koronaviruksen takia. Tilikauden tulos oli voitollinen johtuen koronapandemian aiheuttamasta toiminnan keskeytyksestä aiheutuneista säästöistä sekä yhteistyökumppaneiden merkittävästä sitoutumisesta, jonka takia Koripalloliiton tulorahoitus ei merkittävästi pienentynyt.

Tilikauden tulosta käytettiin edellisen tilikauden tappioiden kattamiseen sekä turvaamaan tulevaisuutta kasvattamalla puskuria mahdollisen koronapandemian jatkumisen takia vielä pitkään. Koripalloliitto on halunnut säilyttää maksuvalmiutensa koronakriisin aikana.

Konsernin oma pääoma tilikauden päättyessä oli 141.700 euroa alijäämäinen. Edellisellä tilikaudella vastaava lukema oli 618.800 euroa alijäämäinen.

- Tulos on hyvä. Oma pääoma ei vielä ylijäämäinen, joka on meidän pitkän tähtäimemme tavoite. Isot riskit liittyvät tulevaisuuteen, joka aiheuttaa koronapandemian myötä kaikille epävarmuutta, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara summasi.

 
22.4.2023 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Airamaa, Forsström ja Sten jatkavat liittohallituksessa

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

1.2.2023 09:45 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto hakee kiertue- ja viestintäavustajaa kesän tapahtumiin

Sykkiikö sydämesi koripallolle ja olet kesätöitä vailla? Etsimme joukkoomme ensi kesäksi reipasta ja oma-aloitteista vahvistusta varmistamaan hauskojen koristapahtuminen onnistunut läpivienti.

4.5.2022 12:17 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon tuore lisenssitutkimus: Koripallo vastasi erinomaisesti koronan haasteeseen nostaen pelaajamäärän ennätyslukemiin

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin taustoja uuden lisenssiennätyksen takana. Junioripelaajien ennätysmäärä luo loistavat edellytykset pelaajamäärän kasvattamiselle tulevaisuudessa edellyttäen, että uudet harrastajat saadaan pidettyä kiinni hyvin lajin parissa.

23.4.2022 12:29 Koripalloliitto tiedottaa

Timo Elo jatkaa puheenjohtajana, Hietala ja Mattila uusina Koripalloliiton hallitukseen

Koripalloliiton liittohallitus sai kaksi uutta jäsentä, kun seurojen kevätliittokokous valitsi Jaakko Hietalan ja Kari Mattilan hallituksen uusiksi jäseniksi. Timo Elo puolestaan jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kuten myös Elisa Hakanen hallituksen jäsenenä. Tenho Ulmanen palkittiin Heikki Tuomala -palkinnolla.

30.10.2021 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Puheenjohtaja Timo Elo kiitti seuroja onnistuneesta paluusta arkeen

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.

30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

27.4.2021 08:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen pöytäkirja eSCO korvaa paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa

Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.

24.4.2021 13:25 Koripalloliitto tiedottaa

Meri Löyttyniemi ja Siiri Sarias uusina Koripalloliiton hallitukseen – Petri Peltoniemi jatkokaudelle

Koripalloliiton liittohallitus sai kaksi uutta jäsentä, kun seurojen kevätliittokokous valitsi Meri Löyttyniemen ja Siiri Sariaksen hallituksen uusiksi jäseniksi. Petri Peltoniemi valittiin kolmivuotiselle jatkokaudelle.

Näytä lisää vastaavia