16.1.2015 Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Bryan Hopkinsin, 31, kanssa. 186-senttinen Hopkins on pelannut urallaan aiemmin Ukrainan, Belgian, Kreikan sekä Israelin pääsarjoissa.

Ensimmäisen ammattilaiskautensa Hopkins vietti Ukrainassa, jonka jälkeen seuraavat viisi kautta kuluivat Belgiassa Antwerp Giantsin riveissä erinomaisilla tehoilla. Viime kaudella Hopkins aloitti kautensa Israelissa, jonka jälkeen hän siirtyi Kreikan pääsarjassa pelaavaan Kolossokseen loppukaudeksi.
- Bryan oli alkukauden pelaamatta lapsen syntymän johdosta ja oli nyt valmiina palaamaan pelikentille. Kun Bryanin ansioluettelon omaava kaveri oli kerran edelleen vapaana, päätimme tarjota hänelle sopimusta ja pääsimme varsin nopeasti yhteisymmärrykseen, Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen kertoo seuran tiedotteessa.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.
NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.
NBA-kausi 2025–26 käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisista tulessa alkavalla kaudella ovat Utah Jazzin Lauri Markkanen sekä Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.