Anissa Pounds hurjana Saksassa

23.12.2019 09:59 Anissa Pounds päätti vuoden komeasti heittämällä 23 pistettä Bergische Löwenin jatkaessa vahvaa kauttaan 2. Bundesliigassa. Veera Pirttinen, Annika Holopainen ja Kaisa Kuisma olivat niin ikään tehokkaina.

Anissa Pounds päätti vuotensa hienosti. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pounds oli oivassa vireessä Bergische Löwenin päättäessä vuotensa 95-70 (41-28)-voittoon Krofdorf Knightsista. Pounds keräsi 23 pisteen lisäksi yhden levypallon, kaksi syöttöä ja kolme riistoa. Bergische Löwen on hyvissä asemissa 2. Bundesliigan pohjoislohkossa ollen tällä hetkellä kolmantena kuudella voitolla ja kolmella tappiolla.

- Valmistauduimme hyvin ja peli tuntui kulkevan kaikin puolin. Siihen oli hyvä lopettaa syyskausi, Pounds mietti ottelun jälkeen.
Ottelutilastot

Holopaisen hyvä kausi Ranskassa sai jatkoa, kun Reims voitti Ligue Feminine 2:n kärkiottelussa Toulousen selvästi 72-49 (39-27). Holopainen esiintyi vahvasti 10 pisteen, kuuden levypallon, yhden syötön ja riiston tilastoilla. Reims on sarjassa toisena seitsemän voiton ja kahden tappion saldolla.
Ottelutilastot

Espanjan Liga Femenina 2:ssa jäi suomalaiskohtaaminen näkemättä, kun Barakaldon Vilma Kesänen kärsi loukkaantumisesta. Barakaldo oli tarvinnut Kesästä, sillä Elina Koskimiehen Ibaizabal nappasi vieraskentällä selvähkön 61-45 (32-19)-voiton. Koskimies pussitti kuusi pistettä ja otti yhden riiston. Ibaizabal on sarjassa toisena 10 voitolla ja kahdella tappiolla ja Barakaldolla on neljä voittoa ja kahdeksan tappiota.
Ottelutilastot

Anniina Äijäsen Ferrol hävisi hieman yllättäen vieraskentällä CB Leonille 68-80 (33-44). Äijänen jäi seitsemässä minuutissa ilman tehomerkintöjä. Ferrol on sarjassa kolmantena kahdeksalla voitolla ja neljällä tappiolla.
Ottelutilastot

Helmi Tulosen Celta Vigo päätti vuotensa makeaan 76-68 (31-40)-voittoon Avilesista. Tuloselle merkittiin kaksi pistettä ja yksi levypallo. Celta Vigo lähti tauolle seitsemän voiton ja viiden tappion saldolla.
Ottelutilastot

Kaisa Kuisma pelaa hienoa debyyttikautta ammattilaisena. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kuisman Vitoria SC koki niukan 58-61 (26-37)-tappion Barreiron vieraana. Kuisma urakoi peräti yli 39 minuuttia kasaten 10 pistettä ja kolme levypalloa. Vitorialla on viisi voittoa ja kuusi häviöitä.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Pirttisen Snæfell hävisi vieraskentällä selvästi KR:lle 53-88 (27-47). Snæfellin kohtaloksi koitui heikko toinen neljännes, jonka KR vei nimiinsä 28-2. Pirttinen oli jälleen joukkueensa parhaimmistoa 14 pisteen, viiden levypallon ja kahden syötön tilastoilla. Snæfell lähti joulutauolle kolmen voiton ja kymmenen tappion siivittämänä.
Ottelutilastot

 
5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

26.4.2023 09:42 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannasta Saksan mestari – Awak Kuierin kausi myös päätökseen

Linda-Lotta Lehtoranta pääsi juhlimaan Saksan mestaruutta, kun Keltern pyyhkäisi finaalisarjan suoraan kolmessa pelissä. Awak Kuierin Reyer Venezian kausi Italiassa päättyi välieriin.

23.4.2023 10:58 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kiinni mestaruudessa - Awak Kuierin Venezia tasoitti välieräsarjan

Linda-Lotta Lehtorannan Keltern on enää voiton päässä Saksan mestaruudesta. Awak Kuierin Reyer Venezia piti puolestaan finaalihaaveensa elossa Italiassa.

20.4.2023 09:08 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannan Kelternille ensimmäinen kiinnitys Saksan mestaruuteen

Saksan Bundesliigassa alkoivat finaalit ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern nappasi avausvoiton. Awak Kuierilla puolestaan alkoivat välierät Italiassa.

16.4.2023 21:52 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta taistelee Saksan mestaruudesta – Keltern finaaliin

Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni Saksan Bundesliigan finaaliin. Sofia Pelanderin Norrköping puolestaan jäi voiton päähän finaalista Ruotsissa.

12.4.2023 09:38 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia välieriin - Sofia Pelanderin Norrköping kiinni finaalipaikassa

Awak Kuierin Reyer Venezia eteni suoraan kahdella voitolla Italian Serie A1:n välieriin. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on voiton päässä Ruotsin SBL Damin finaalipaikasta.

10.4.2023 10:35 Suomalaiset ulkomailla

Kuier kiusasi entistä seuraansa – Lehtorannan joukkueelle kiinnitys finaalipaikkaan

Italiassa pudotuspelit alkoivat Awak Kuierin Reyer Venezian osalta voittoisasti ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti otteen finaalipaikasta Saksassa. Marianne Kalinin kausi Espanjassa päättyi nousujuhliin.

2.4.2023 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezialle tappio Italian cupin finaalissa

Awak Kuierin Reyer Venezia ei pystynyt haastamaan Italian cupin finaalissa Schiota ja kanaalikaupungin joukkueen oli tyydyttävä cup-hopeaan.

1.4.2023 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier säväytti donkillaan ja taistelee Italian cupin voitosta

Awak Kuier iski donkin, kun Italiassa vietetään cup-viikonloppua. Kuierin Reyer Venezia raivasi tiensä myös cup-finaaliin. Saksassa Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni jatkoon pudotuspeleissä ja Anissa Pounds pamautti peräti 30 pistettä, mutta Angels Nördlingenin kausi tuli päätökseen.

27.3.2023 09:46 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin pääsi juhlimaan nousua - Sofia Pelander Ruotsissa välieriin

Marianne Kalinin Ferrol varmisti Espanjan LF Challengen voiton ja sitä kautta suoran nousun Liga Femeninaan. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins eteni välieriin ja Saksassa starttasivat pudotuspelit.

24.3.2023 07:00 Suomalaiset ulkomailla

Reyer Venezian kiri ei riittänyt – Awak Kuierin EuroCup-taival päättyi

Awak Kuierin Reyer Venezian urakka EuroCupissa päättyi välierävaiheeseen, kun se taipui yhteistuloksella 118-134 Galatasaraylle. Ruotsissa pudotuspelien suomalaiskohtaamisessa Sofia Pelander pääsi juhlimaan avausvoittoa.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

20.3.2023 11:06 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle cup-pronssia

Linda-Lotta Lehtorannan Keltern saalisti viikonloppuna Saksan cupin pronssia. Marianne Kalinin Ferrol on enää voiton päässä suorasta noususta Espanjan liigaan.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

16.3.2023 22:20 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezialle tappio EuroCupin välierän avausosassa

EuroCupin välierät käynnistyivät Awak Kuierin edustaman Reyer Venezian osalta torstaina turkkilaista Galatasarayta vastaan. Venezia joutuu lähtemään toiseen osaotteluun 25 pisteen takamatkalta.

13.3.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Helmi Tulonen hurjastelivat Italiassa – Saksassa runkosarja päätökseen

Awak Kuier ja Helmi Tulonen loistivat Italian Serie A1:n viikon otteluissa molempien rikkoessa 20 pisteen rajan. Saksassa saatiin runkosarja pakettiin ja mestaruustaistelua jatkaa neljä suomalaispelaajaa.

Näytä lisää vastaavia