Anderssonista SM-Koriksen 1. naiserotuomari

25.9.2000 Miesten SM-Korikseen on kaudelle 2000-01 nimetty 20 erotuomaria. Joukkoon mahtuu yksi naispuolinen erotuomari - Karolina Andersson. 26-vuotias forssalaisopettaja on SM-Koriksen historian ensimmäinen naistuomari.

Ennen Anderssonia Suomessa on vain kaksi naistuomaria esiintynyt miesten pääsarjatasolla ja molemmat löytyvät käsipalloilun puolella, jossa tuomioita ovat jakaneet Mona Förström ja Päivi Mitrunen.

Anderssonin lisäksi ensimmäisen SM-kautensa aloittavat espoolainen Jukka Sala ja vantaalainen Vesa Wikman.

Sitten viime kauden SM-erotuomaristosta on poistunut kaksi merkittävää nimeä. Karhulalainen Jorma Ovaska päätti uransa SM-Koriksessa finaalisarjan kolmanteen otteluun. Ovaska ehti tuomita vuonna 1979 alkaneella urallaan 615 ottelua SM-sarjassa. Tulevalla kaudella hän toimii sarjan otteluvalvojana. Mika Moberg pitää puolestaan välivuoden tuomitsemisesta. Yksityisyrittänä toimiva Moberg keskittyy tulevalla kaudella yrityksensä asioihin. Työn ohella Moberg toimii myöskin sarjan otteluvalvojana.

Ovaskan poistuttua sarjan kokenein erotuomari on tällä kaudella tamperelainen Ilkka Weijo 405 ottelullaan. Erotuomariston kausikeskiarvo on alkavalla kaudella 5,8 tuomittua kautta.

SM-Koriksen erotuomarit 2000-01

Nro Nimi Kotipaikka Ottelut Kaudet
50 Markku Aaltovirta Porvoo 202 9
31 Aleksi Aho Helsinki 11 1
35 Karolina Andersson Forssa -- --
32 Raimo Erkkilä Turku 18 1
21 Harri Joutsi Kotka 271 11
27 Juha Kaikkonen Tampere 19 1
29 Markku Karppinen Helsinki 17 1
24 Tero Karstikko Kotka 74 4
10 Jouko Lehtola Kaarina 324 19
42 Juha Martikainen Imatra 191 9
03 Janne Muurinen Espoo 368 13
45 Petri Mäntylä Espoo 104 4
23 Juha-Pekka Orava Klaukkala 249 9
36 Jukka Sala Espoo -- --
30 Johannes Sarekoski Espoo 20 1
04 Pekka Saros Naantali 386 13
25 Mikko Toivonen Tampere 103 4
05 Ilkka Weijo Tampere 405 12
26 Tero Wennberg Helsinki 86 4
33 Vesa Vikman Vantaa -- --

Asiat

 
28.4.2023 14:48 Korisliiga

Korisliigan finaalien videotarkastuksiin tv-lähetyksen kuva – finaalierotuomarit nimetty

Kauhajoen ja Seagullsin finaalisarjassa erotuomarit saavat käyttöönsä Ruudun tv-lähetyksen kuvan mahdollisiin videotarkastuksiin.

17.4.2023 13:24 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Jyväskylässä ke 10.5. ja to 11.5.2023

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

14.4.2023 10:37 Korisliiga

Erotuomarit Korisliigan välieriin valittu

Playoff-valintaryhmä on valinnut 10 erotuomaria Korisliigan välieräpeleihin. Välierät käynnistyvät perjantaina 14.4. Kauhajoen ja Salon Vilppaan kohtaamisella.

11.4.2023 14:38 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Raumalla ti 25.4. ja to 27.4.2023

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

11.4.2023 12:51 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Somerolla la 29.4.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

23.3.2023 16:24 Erotuomarit

Erotuomarit Korisliigan pudotuspeleihin valittu

Playoff-valintaryhmä on valinnut 15 erotuomaria Korisliigan kevään pudotuspeleihin. Pantterijahti käynnistyy lauantaina 25.3.

21.2.2023 13:59 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Oulussa la 25.3. ja su 26.3.2023

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluita tuominneille erotuomareille. Peruskurssi II:n suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

8.2.2023 10:25 Erotuomarit

Erotuomarin koulutusklinikat Lahdessa la 8. ja su 9.4.2023

Erotuomarin koulutusklinikka on tasoa nostava koulutus ja se on tarkoitettu tason 2 erotuomareille. Koulutuksen aikana kouluttajat arvioivat nostetaanko erotuomari tasolle 3. Tason nostoon vaaditaan valmius toimia tason 3 peleissä ja sääntökokeen suorittaminen hyväksytysti. 

3.2.2023 14:45 Erotuomarit

TALENTTI erotuomariklinikka Kisakalliossa 5.-7.5.2023

Talentti erotuomariklinikka on koulutus, joka järjestetään U14-lopputurnauksen yhteydessä, 5.-7.5.2023, Lohjan Kisakalliossa. Talentti erotuomariklinikka is a clinic for potential referees who want to get to the higher level. It is held during U14 final tournament in Kisakallio, Lohja, 5-7.5.2023.

1.2.2023 14:00 Korisliiga

Tough Calls: floppaamisia sekä epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

1.2.2023 11:10 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Turussa ma 27.2.2023 ja pe 3.3.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

25.1.2023 12:43 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Keravalla ma 6.2. ja ti 7.2.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

23.1.2023 14:33 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Tampereella ti 14.3 ja ke 15.3.2023

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

23.1.2023 14:24 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Vantaalla ke 22.2. ja to 23.2.2023

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluita tuominneille erotuomareille. Peruskurssi II:n suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

12.1.2023 14:45 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Lappeenrannassa ma 20.2.2023 ja ti 21.2.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

12.1.2023 13:25 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Vimpelissä ke 1.2.2023 ja to 2.2.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

10.1.2023 15:56 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Turussa to 19.1.2023 ja pe 27.1.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

9.1.2023 13:47 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Tampereella ti 7.2.2023 (webinaari) ja ke 8.2.2023 (käytännön harjoitus)

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

19.12.2022 12:31 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Helsingissä su 8.1.2023

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

15.12.2022 09:48 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Keravalla ma 2.1. ja ti 3.1.2023

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluita tuominneille erotuomareille. Peruskurssi II:n suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2. 

Näytä lisää vastaavia