26.7.2016 Suomen 18-vuotiaat tytöt voittivat Sarajevossa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa Portugalin 65-53 (36-29). Suomelle ottelu on tärkeä, sillä voiton myötä Suomi taistelee huomenna paikasta kahdeksan parhaan joukkoon Islantia vastaan. Suomen sankarittaret olivat 22 pistettä heittänyt Sofia Rajala ja tripla-tuplan 22 pistettä, 10 levypalloa ja 10 riistoa kerännyt Lotta-Maj Lahtinen.
Lotta-Maj Lahtinen johdatti tripla-tuplallaan Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon Portugalista. Kuva: Vesa Koivunen.
Suomi otti kontrollin pelistä jo avausneljänneksellä, jonka Suomi vei nimiinsä 17-9. Suomalaisten puolustuspeli oli läpi ottelun sillä tasolla, että Portugali vaipui kymmenen pisteen hujakoilla olevalle takamatkalle, jota portugalilaiset eivät kyenneet enää ylittämään.
– Kohtuullinen peli, mutta ei vieläkään meidän parasta. Portugali yritti hetken miespuolustuksella, mutta meni sen jälkeen paikkaan 35 minuutiksi. Emme hyytyneet, vaan saimme pallonliikkeen kautta hyviä juttuja aikaiseksi, Suomen päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.
Lotta-Maj Lahtinen (22/10/10 riistoa) nosti joukkueen reppuselkäänsä tiukassa paikassa tripla-tuplan arvoisesti. Sofia Rajala (22/4) oli pysäyttämätön korin läheisyydessä ja osoitti monipuolisuutensa upottamalla myös kaksi kolmosta.
Suomi kohtaa huomenna A-lohkon päätösottelussaan Islannin. Ottelun voittaja etenee jatkopeleihin kahdeksan parhaan joukkoon.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.
Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.
Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.
Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).
Suomen 18-vuotiaat tytöt hävisivät Sarajevossa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussaan Portugalille 85-88 (44-43). Tasaisen ottelun päätteeksi Portugali korjasi voiton vapaaheittoviivalta ja Suomi joutui tyytymään kisojen kymmenenteen sijaan.
Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti jännittävässä ottelussa Belgian vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen avajaistapahtumassa Hakametsän Jäähallissa 64-61 (40-31). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas voittivat selvin luvuin B-divisioonan EM-kisoissa Sarajevossa Tanskan 79-41 (37-21).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan emäntämaa Bosnia-Hertsegovinalle 68-66 (31-24). Jännittävä ottelu sai huipentumansa viimeisellä minuutilla, kun Suomi kävi hetkeksi johdossa, mutta Bosnia-Hertsegovina teki kovia koreja, joilla voitto varmistui. 16-vuotiaissa tytöissä Suomi voitti toistamiseen Israelin Susi Training Centerissä.
18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat tänään Sarajevossa, kun Suomi oli Romaniaa etevämpi molempien joukkueiden avauspelissä. Hermostuneen alun jälkeen Suomi kiilasi kärkeen vahvalla kolmannella neljänneksellä ja marssi voittoon 75-64 (28-33). Suomen 16-vuotiaat tytöt taas murskasivat valmistavassa maaottelussa Susi Training Centerissä Israelin.
16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).