Seagulls kiusasi sarjakärki Vilpasta päätössummeriin asti

3.11.2018 19:28 Salolaisjoukkueen seitsemäs peräkkäinen voitto tuli tasaisen taiston jälkeen.

Teemu Rannikon käsi ei tärissyt vapaaheitoissa ratkaisuhetkillä. Kuva: Ville Vuorinen

Ilman kahta avainpelaajaansa lauantain ainoaan Korisliiga-otteluun lähtenyt Helsinki Seagulls kiusasi kotiparketillaan pitkään sarjataulukon kärjessä keikkuvaa Salon Vilpasta. Vilpas hoiti kuitenkin voiton loppuhetkillä Teemu Rannikon kahden onnistuneen vapaaheiton turvin koriuvuin 91–94 (49–44).

Seagullsin Andre Spight pääsi vielä ottelun viimeisillä hetkillä kokeilemaan kaaren takaa tasoitusheittoa, mutta heittopaikka ei ollut järin laadukas.

Vilpas oli pitkään ottelussa takaa-ajajan roolissa. Ilman Chris Ortizia ja Wayne Blackshearia otteluun lähtenyt Seagulls pelasi ennakkoluulottomasti. Etenkin kokenut Tuukka Kotti oli läpi kamppailun vaikea pysäytettävä vierasjoukkueelle.

– Joukkueessa on iso kasa loukkaantumisia. Sille ei voi mitään ja vastuuta on jaossa kaikille kokoonpanoon kykeneville, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas totesi poissaoloista.

– Puhuttiin siitä, että pitää pestä kasvot kotiyleisön edessä. Viimeksi pelattiin täällä aika huonosti. Mielestäni erinomainen esitys meidän pelaajilta. Surullista, ettei se voittoon riittänyt, toisen pitää aina hävitä.

Toisella puoliajalla Vilpas yritti karata useaan otteseen, mutta kotijoukkue roikkui sitkeästi mukana.

Ottelussa 29 pistettä, 12 levypalloa ja kuusi syöttöä tehoilleelle Kotille avautui mahdollisuus tasoittaa ottelu vapaaheittoviivalta noin 20 sekuntia ennen päätössummeria, mutta toinen Kotin vapaaheitoista pyörähti korirenkaasta ulos.

Rannikko ei omissa vapaaheitoissaan toisessa päässä epäonnistunut. Näin Vilpas pääsi juhlimaan kauden seitsemättä Korisliiga-voittoaan.

– Tiukka häviö, voitto oli molempien käsissä. Tällä kertaa meni Salolle. Ehkä vähän hyydyttiin kolmannella jaksolla ja jäätiin vähän taakse, Seagullsin Ricky Waxlax mietti.

Tuukka Kotti (29/12/6) oli lauantaina huimassa vireessä molemmissa päissä kenttää. Kuva: Ville Vuorinen

Maajoukkuepelaajat hurjassa iskussa

Rannikko oli vierasjoukkueen paras 19 pisteellään. Myös Juho Nenonen osui kelpo tahdilla, Nenoselle kertyi lopulta 18 pistettä. Vilppaan kolmas maajoukkuepelaaja Mikko Koivisto upotti puolestaan 14 pistettä.

– Seagulls tuli otteluun todella hyvin. Siellä oli alussa Seagullsilta väärät miehet ihan vapaana. Ei ihan täysin tyytyväinen voi olla, vaikka voitto tuli. Tämä on pitkä kausi, näistä aina opitaan. Tosi hyvä peli Seagullsilta, vaikka heillä oli miehiä sivussa, Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo totesi.

Seagullsin paras oli ehdottomasti Kotti. Kottia parhaiten säestivät 22 pistettä heittänyt Spight ja 17 pistettä kerryttänyt Timo Heinonen.

Seagullsin kausi jatkuu tiistaina Kotkassa. Vilpas lähtee kasvattamaan voittoputkeaan niin ikään tiistaina kotiottelullaan Karhu Basketia vastaan.

Ottelutilasto

 
2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

Näytä lisää vastaavia