3.11.2019 18:50 Karhu Basket oli hyvin tyly vieras Ura Basket eGameStarsille.

Karhu Basketin monipuolinen Samuel Givens oli Uralle hankala pideltävä. Kuva: Ville Vuorinen
Kauhajoen Karhu Basket otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun Kaarinan Ura Basket eGameStars kaatui kotiparketillaan lukemin 83–117 (40–53).
Kauden viidennen tappionsa kärsinyt Ura palasi sunnuntaina Turkuun ja Kupittaan Palloiluhalliin. Kaksi edellistä kotiotteluaan kaarinalaiset pelasivat kotoisassa Littoisten monitoimitalossa voittoisasti.
Yhdeksän päivän tauko otteluista kenties hieman näkyi Uralla pelituntuman puutteena. Karhu Basket oli heti alussa joukkueista terävämpi ja voitti jo ensimmäisen jakson 12 pisteellä: 21–33.
Toisella neljänneksellä Ura roikkui vielä iskuetäisyydellä. Puoliaikatauon jälkeen Karhu Basket meni sitten jo menojaan. Kolmannella jaksolla kauhajokelaisvieraat mättivät peräti 37 pistettä.
– Hyökkäyspäässä olimme tietenkin hyviä (117 pistettä), mutta myös puolustuksessa teimme hienoa työtä. Ura on hyvä joukkue hyökkäämään, he liikkuvat hyvin hyökkäyspäässä ja tekevät usein paljon pisteitä. Meidän tavoitteemme oli esittää täällä kauden parasta puolustuspeliämme. Onnistuimme siinä ja saimme näin voiton, Cameron Jones (24/5/3s) kertoi Elisa Viihteen haastattelussa.
Hallitseva Suomen mestari hävisi kauden kolme ensimmäistä kotiotteluaan. 30-vuotias Jones ei niistä tappioista kuitenkaan liialti huolestunut.
– Alkukaudesta tosiaan hävisimme kotona otteluita, jotka meidän olisi kyllä pitänyt voittaa. Opimme kuitenkin edelleen toistemme tavoille. Joka harjoituksissa haluamme yhdessä eteenpäin. Nyt meillä on kolme voittoa putkeen, toivottavasti putki jatkuu vielä, kunhan vain teemme yhdessä töitä.
Karhu Basketin riveistä kuusi pelaajaa tehtaili yli kymmenen pistettä. Jonesin ohella etenkin Samuel Givens (20/6/2s) oli Uralle paha pideltävä. Vaihtopenkiltä raisiolaislähtöinen Mikael Laihonen (11/7) sai tasaisesti onnistumisia.
Uran murskatappiossa paras pistemies oli Marius Van Andringa (16/2). Stephaun Branch (15/10/4s) kasasi puolestaan tilastoihinsa tupla-tuplan.
Uran ottelut jatkuvat jo tiistaina Nokialla. Karhu Basket isännöi keskiviikkona Kouvoja.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.